Ihana aurinkoinen syksy

Ihana rentouttava viikonloppu jäi jälleen taakse. Perjantai alkoi lääkäri käynnillä, jossa nyt sitten käytiin selvittämään tätä jatkuvaa flunssa kierrettä. No ei sen enempää uutta tietoa tullut kuin uusi poskiontelon tulehdus sen heilahtelevan kuumeen kaveriksi. Siihen antibiootti ja jos ei auta niin seuraavaksi homman nimi olisikin sitten akupunktio, ainakin lääkärin mielestä.

Lauantai aamupäivä hurahtikin tallilla ratsastelun merkeissä. On se vaan niin rentouttavaa puuhaa istua ison eläimen selässä ja hävittää kaikki häly ympäriltä. Itse saan ratsastuksesta aina ihan uutta puhtia arkeen! Ja pääsin samalla toki testaamaan uuden kypärän. Aina ajatellut, että ihan sama mitä sielä päässä on kunhan suojaa. Mutta nyt ostin ensimmäistä kertaa kypärän (lue. elämäni toinen kypärä), joka istuu täydellisesti päähän ja ero on kyllä huomattava. Suosittelen panostamaan kyllä siihen ratsastuskypärään, jos johonkin meinaa rahaa laittaa heppailussa.

Käytiin myös lauantai illasta pyöräilemässä ja vähän katselemassa maisemia. Käväistiin myös Kämärin luontopolulla, ihan mukava joo.

Sunnuntaina ajeltiinkin Leppävirralle päin orinoron rotkolle. Tosi mukava ja ihan oikeasti luontopolku isolla L'llä. Kumpparit olisi ollut oiva valinta, oli sen verran mömmöinen maasto. Maisemat aivan 10+ ja ilmakin sattui olemaan tosi mahtava. Pieni 7km lenkki siinä sitten käppäiltiin pariin tuntiin ja suunnattiin takaisin kotiin ruuanlaittoon. 

Viikonloppu päättyi mukavasti Rendelin pariin. Ja sen onkin tarina erikseen, ainut mitä itse sanon, että ei kiitos toista kertaa.

Ankkasalaatti

Lidlissä oli tällä viikolla ranskalaisia makuja tarjolla, ja sieltä bongasin ankan. Ajattelin, että voisi kokeilla on kuulemma hyvää. No eikun tuumasta toimeen, ankka koriin ja kaveriksi vähän salaattia ja kotiin kokkailemaan.

Ankka oli pakasteena, joten ensiksi odoteltiin hyvä tovi sen sulamista, mutta sen jälkeen.

1) Mausta ankka molemmilta puolilta vain suolalla ja pippurilla.
2) Laita ankka kylmälle pannulle nahkapuoli alaspäin, näin ankasta alkaa irtoamaan rasvaa eikä se suoraan jämähdä niinkuin kuumalle pannulle iskettäessä.
3) Laita odotellessa uuni lämpenemään noin 180 asteeseen ja sinne uunin kestävä astia lämpenemään.
4) Käännä ankka pannulla noin 5 min päästä ja anna toisenkin puolen paistua noin 5 min, kuitenkin niin että mahdollisimman paljon rasvaa olisi jäänyt pannulle
5) Nosta ankka uunissa olevaan jo lämpimään astiaan (tai jos käytössä pannu jossa EI ole muovikahvaa niin nosta pannu suoraan uuniin)
6) Anna olla uunissa noin 6-8min
7) Ota ankka uunista ja kokeile pintaa, jos se tuntuu samalta kuin tökkisit nenän kärkeä, se on hyvä.
8) Anna vetäytyä hetki, siivuta ja tarjoile raikkaan salaatin kanssa.

Täytetyt kanarullat

Löysin kivan reseptin netistä, jota sitten hieman tuunailin ja totetsinkin sen ihan käyttökelposeksi.

560g kanan rintafilee, maustamaton
1 avokado
1-2 mozzarella lohkoa
kirsikkatomaattia
basmatiriisiä

1) Halkaise rintafileet kahtia niin, että sinulla on kaksi ohutta fileepalasta ja nuiji hieman lihanuijalla molemmin puolin. Muista myös maustaa molemmilta puolilta. Itse käytin suolaa, pippuria ja kana/pihvi maustetta
2) Halkaise avokado, poista kivi ja pilko pieniä lohkoja tai muussaa avokado ikäänkuin quacamoleksi
3) Siivuta mozzarella ohuiksi viipaleiksi
4) Pilko kirsikkatomaatista poikittaissuunnassa pieniä siivuja
5) Ota filee pala ja laita siihen haluamasi miksaus esim. avokado ja mozzarella ja rullaa kana.
6) Asettele vuokaan niin että rulla pysyy kiinni
7) Paista 200 asteisessa uunissa noin 15min ja lisää kanan päälle mozzarellaa ja pidä uunissa vielä, kunnes mozzarella on sulanut.
8) Tarjoile riisin ja kasvisten kera.

Syksyn sävel

Yllättäen olen jälleen sairaana. Ikiflunssani ei vain ota loppuakseen, toki nyt varmaan vaikuttaa se, että meillä koulussa on jokin flunssa epidemia päällä. Tuntuu, että lähes joka toinen koulussa on jonkinlaisessa räkätaudissa. Onneksi tämä viikko koulussa on ollut todella rento, alku viikon olin saikulla kuumeilun takia, keskiviikkona oli hieman yli tunti koulua. Torstaina oli "täysipäivä" eli 8-14 ja nyt perjantaina meillä onkin etäpäivä.
Koulussa olen nyt ollut kohta kuukauden ja täytyy sanoa, ettei kyllä kaduta ollenkaan. On jotenkin hullua, miten sitä on käyttänyt aikaa stressaamiseen sen suhteen, että mikä minusta tulee isona. Kaikenmaailman vaihtoehdot ja koulutukset on käyty läpi, eikä mikään edes väkisin tuntunut kivalta. Avoimessa yritin opiskella tradenomiksi, mutta se ei vain lähtenyt. En saanut siitä hommasta sitä kipinää ja poltetta alaa kohtaan. Sitä ei vain oltu tarkoitettu minulle.
Mutta tämä media-ala, hassua kun ajattelee, että sitä olen opiskellut taidelukiossa kuvataidepuolella kolme vuotta, enkä silloin voinut kuvitellakkaan, että lähtisin alalle sen enempää opiskelemaan. Nyt en voisi kuvitella muuta. Tämä täyttää ne kaikki vaatimukset, mitä haluan työltä. Mielenkiintoista, varaa luovuuteen, selälle ystävällistä ja paljon koneella olemista.
Pian alkaisi meillä ensimmäinen työssäoppiminen, mikä ajatuksena hieman hermostuttaa. Ollaan vasta harjoiteltu ohjelmien käyttöä ja meidän pitäisi samantien lähteä 7- viikon mittaiseen työssäoppimiseen. Saa nähdä miten käy, kunhan sen paikan ensiksi jostain itselle löytäisi.

Me before you

  Katsoin tänään ensimmäistää kertaa elokuvan "Me before you" (suom. Kerro minulle jotain hyvää). Pitkään olen odottanut kyseisen elokuvan näkemistä ja nyt kun sen näin, niin ei kyllä jättänyt kylmäksi. Itse hyvin tunteellisena ihmisenä olin elokuvan loppuosan silmäkulma kosteana lähes kokoajan.
Niinkuin hyvä elokuva tekee, tämä laittoi minut ajattelemaan omaa elämääni ja etenkin parisuhdettani. Ajattelin nimenomaan sitä aikaa, mitä olin aikaa ennen Mikaa ja mitä olen nyt.
  Olin epävarma ja toisinaan jopa hieman pelokas ja ahdistunut kokemaan elämän haasteita. Pienet vastoinkäynnit nakertivat mielessä pitkään ja käytin paljon aikaa turhien asioiden murehtimiseen.
Teen edelleen kaikkea tätä, mutta paljon vähemmän. Olen oppinut arvostamaan itseäni ja antamaani panosta tekemiäni asioita kohtaan. Kuitenkin ehkä tärkein, mitä olen oppinut itsestäni huomaamaan, on se, että olen juuri hyvä tälläisenä kuin olen. Minun ei tarvitse olla jotain muuta, mitä oikeasti en ole, vain miellyttääkseni muita.
  Osaan kohdata vastoinkäymisiä nykyään paremmin, sillä ymmärrän nyt ettei niistä tarvitse yksin selvitäkään. Tuntuu jotenkin tyhmältä sanoa, että ollaan Mikan kanssa koettu paljon vastoinkäymisiä, koska näinhän se ei ole. Mutta on meillä sattunutkin jo riittävästi alamäkeä. Ensiksi oli minun selkä hässäkkä (ja Mikan intti, joka oli minulle henkisesti haasteellista). Tämän jälkeen päästiinkin muuttamaan yhteen, mutta home kämppään. Kun home kämpästä lähdettiin, päästiin ihan ok asuntoon. Sitten Sinatra sairastui ja sitä jatkui jonkin aikaa, kunnes tein päätöksen laskea kissa kivuistaan ja päästää viimeiselle matkalleen. Kun Sinatra lopetettiin, olin henkisesti paskana. Niin paskana, ettei sitä ihmisjärki voi käsittää, mutta ilman Mikan tukea ja vahvuutta asian kanssa, en olisi niin nopeasti asiasta toipunut. Toki Mersun nopea kotiutuminen helpotti paljon tehtävää surutyötä.
Myös oma kouluun pääsemättömyyteni, kolmena vuotena peräkkäin söi itsetuntoa, mutta myös loi epävarmuutta meidän molempien jatkoon, työpaikkojen jne suhteen.
  Yhdessä olemme koko ajan kohdanneet haasteet, vaikka ne olisivatkin vain toisen henkilökohtaisia haasteita. Pelkkä toisen läsnä olo ja läheisyys voi toisinaan olla lohdullisempaa kuin tuhat sanaa tai kaunis ele. Se sanaton ymmärräys ja side, joka meidän välille on näinkin lyhyessä ajassa kehittynyt, on jotai, mitä ilman en enään osaisi enkä halua olla.
  Tämä parisuhde on tähän saakka tarjonnut minulle tutkimusmatkan aikuisuuteen ja itsenäisyyteen, mutta myös katsauksen minuun itseeni. Olen oppinut paljon, mitä on olla vastuuntuntoinen aikuinen. Toki olen elänyt samaan aikaan muutosvaihetta, kun on aika lentää pesästä ja aloittaa oma elämä, mutta olisinko koskaan saanut kaikkea sitä mitä minulla nyt on, ilman Mikaa. Olisinko koskaan kokenut kaikkia iloja ja suruja, onnistumisia ja vastoinkäymisiä ilman Mikaa. Uskon, että osaa en ja osan kyllä, mutta kun tälläiset hetket jakaa toisen kanssa, tulee niistä merkittäviä.
  Tämän elämän saa elää vain kerran ja olen iloinen, että olen löytänyt rinnalle miehen, jota voin kutsua puolisoksi, sielun kumppaniksi ja ennen kaikkea parhaaksi ystäväksi. Ketä saan rakastaa niin hyvinä kuin huonoina hetkinä

Kanttarellikeitto

1.5-2 ltr kanttarelleja
1 sipuli
50g voita
2-3 rkl vehnäjauhoja
100g koskenlaskija sulatejuustoa
8dl vettä
1dl Flora pekoni&sipuli- ruokakerma
1 nappi Knorr fond du chef beef
1 puntti persilijaa
suolaa ja pippuria maun mukaan

1. Siivoa ja pilko kanttarelleja ja haihduta niistä nesteet pois pannulla
2. Kuullota sipuli kattilassa voin kera
3. Lisää sienet kattilaan
4. Sekoita vehnäjauho joukkoon
5. Kaada vesi ja anna veden kiehahtaa ennen kuin lisäät lihaliemi napin, tämän jälkeen anna kiehua noin 5min.
6. Lisää joukkoon koskenlaskijaa pieninä paloina, jotta sulaa helpommin.
7. Mausta oman maun mukaan
8. Sekoita kerma ja anna kiehua vielä n. 5min
9. Hienonna persilja ja heitä joukkoon.
10. Päälle voi laittaa makua antamaan kuivattua sipuli rouhetta tai esimerkiksi kuivattua pekonia.

Nokka kohti uutta

Ja niin on taas vierähtänyt tovi, kun viimeksi olen tänne mitään päivitellyt. Ja paljon on taas tapahtunut, yllättäen.
Eli osoite on muuttunut Varkauteen tässä elokuun aikana ja koulunkin olen jo kerennyt aloittamaan. Muutto oli onneksi yllättävän helppo ja nopea, siis todella nopea. Juvalta Varkauteen muutto hoitui alle kolmeen tuntiin. Mutta on se kyllä aikamoinen homma kantaa painavaa tavaraa kerrostalon kolmanteen kerrokseen. Ja tietenkin hissittömään kerrostaloon onnistuttiin muuttamaan. No onneksi itse ei tarvinnut niitä painavimpia käydä rumuamaan, kun Mika ja kaksi muuttomiestä hoiti sen puolen. Ainut mikä tuotti ongelmia, oli huonekaluliikkeestä ostettu valmiiksi kasattu vaatekaappi, jossa sitten kotiinkuljetus vähän hoitui huonommin. Eli kuljettaja livisti paikalta kun kaappi oli kannettu rappukäytävään, heti ulko-ovesta sisään. No parin puhelun jälkeen kaksi naismyyjää tuli töidensä jälkeen kantamaan sitä syntisen painavaa vaatekaappia. Eli isot pisteet näille ihanille voimanaisille, todellista asiakaspalvelua jos minulta kysytään!
Hyvää vauhtia minusta on muotoutumassa myös media-assistentti! Koulu on siis startannut mukavasti. Ihan järinpaljoa uutta en ole vielä oppinut, enemmänkin vanhan tiedon syventämistä. Syksyllä alkaa myös ensimmäinen työssäoppimisjakso, mikä suoraan sanoen minua jännittää aivan vietävän paljon.
Kuvia uudesta asunnosta voisin koittaa ottaa ja laittaa tänne.

Tapahtumarikas kesä

Paljon on kerennyt tämän kesän aikana tapahtumaan. Olen ollut töissä, josta voin sano olevani oikeasti todella tyytyväinen. Kerrankin koen olevani hommissa ja ympäristössä, jossa viihdyn! Työporukka ja ilmapiiri on niin hyvä, ettei paremmasta ole tietoakaan.
Sain myös selvennystä koulupaikka asioihini vihdoin ja viimein. Eli optikko koulu paikka Oulussa jäi nyt jälleen kerran saamatta, mikä tottakai oli itselle järkyttävä pettymys. Mutta onni onnettomuudessa, sillä olen joutunut sen jälkeen todenteolla miettimään urasuunnitelmiani uusiksi ja miettimään mitä ihan oikeasti haluan tehdä. Taikkarin jälkeen mietin pitkään oikeustieteitä ja kauppista, muttei ne loppujen tuntunut omalta jutulta, joten en sitten hakenut toiseen ollenkaan ja toiseen kokeilin kerran. Minulla on myös ollut aina huomioitavana tuo selkäni, sen kanssa ei ihan joka alalle kannata edes lähteä. Lääkärin mielestä nytkin olen väärissä hommissa (lue ruokakauppa), muttei pahempia oireiluita ole vielä ollut, joten olen tyytyväinen tilanteeseen. Olen aina halunnut tehdä jotain luovaa, pidän valokuvaamisesta vaikka se onkin tauolle jäänyt koko homma. Myös tietokoneella puuhastelut on olleet mielenkiintoisia ja myös mieluisia hommia, kun puhutaan siis kuvan käsittelystä ja photoshop'ista. Joten, pääsin Varkauteen opiskelemaan media-alan perustutkintoa! Minusta tulee isona siis media-assistentti. Eihän siinä mennyt kuin kaksi välivuotta keksiä, mitä haluaisin opiskella.
Vaikka tämä tutkinto onkin ammattikoulu tutkinto, olen silti innoissani. Etenemismahdollisuudet tästä on sitten jo astetta paremmat kuin pelkällä lukio pohjalla. Ja ompahan sitten edes se yksi ammatti jo opiskeltu.
Meillä on siis muutto Varkauteen tulossa pian!

Kävin myös tässä hiljattain pitkästä aikaa eli kolmen vuoden tauon jälkeen ratsastamassa! Ah, mikä fiilis oli ensinnäkin nousta itse sinne hevosen selkään ja lähteä liikenteeseen. Kaikki onnistuu todella hyvin harjoitusravia lukuunottamatta, jota en pysty siis ollenkaan ainakaan vielä istumaan. Toki ihmettelen, että pystyin kevyttä ravia saati sitten laukkaa vetelemään mielinmäärin. Mutta koska veri vetää eteenpäin ja kentälle oli jäänyt pari pientä estettä, niin olihan nekin sitten pakko testailla. Eli ensimmäistä kertaa VIITEEN vuoteen hyppäsin. Pieni paine toki tuntui alaselässä hypyn aikana, etenkin alastulossa, mutta kyllä se pystymisen ja onnistumisen riemu vie asiassa niin ison huomion, ettei tuollaista pientä kipua muista.

Toki on tässä myös ollut yksi menetys kesän aikana, kun Sinatra jouduttiin laittamaan ikiuneen kipujen johdosta. Kissalla kipeytyi jalka niin paljon, ettei toisinaan pystynyt varaamaan painoa kunnolla sen päälle, jalka oli joskus kylmä ja turvonneen tuntuinen. Vaihtoehtoina olisi ollut amputaatio tai sitten särkylääkekuuri, joka taas olisi rasittanut sen valmiiksi heikossa kunnossa olevia munuaisia. Sillä oltaisiin saatu Sinatralle lisä aikaa ehkä pari kuukautta, mutta kivulias loppu. Joten näin parhaaksi lopettaa vanhan kissan kivut hyvissä ajoin, ennenkuin ne kerkesivät enempää pahentua.
Kerettiin olemaan ilman kissaa 4 päivää, kun taloon tuli Mersu. Pieni vintiö on perus maatiainen ja oikein elämän iloinen kaveri, jolta ei kyllä vauhtia puutu.

Kohti kadonneita unelmia

Ratsastus. Jo pienestä pitäen pidin hevosista, oikeastaan kaikista eläimistä, mutta hevoset ja koirat olivat ehdottomia suosikkeja. En tiedä mistä hinku päässä ratsastamaan syntyi, varmaankin johtuu siitä että tädilläni oli hevonen, jonka selässä pääsin jo pienenä istumaan. Kävin n. 4-luokalla ollessani pieni muotoisella ratsastusleirillä, jossa opeteltiin ihan alkeita. Alkaen miten jalustimia pidetään jalassa ja miten istutaan. Siitä sitten ei enään ollutkaan paluuta enään. Hevoskärpänen puri minua pahemman kerran.
Ratsastus ei kuitenkaan ole harrastus halvimmasta päästä. Sain pitkään hinkua ennenkuin sain luvan lähteä alkeiskurssille. Sovimme vanhempien kassa että kerran viikossa, ei enempää.

Olin mielestäni onnekas. Sain aloittaa ratsastuksen ala-asteella (n. 2007) ja pääsin nopeasti etenemään alkeistunneilta ns. oikeille ratsastustunneille. Taisi mennä noin 5kk kun olin ensimmäisissä "estekisoissa". Aloitin ristikkoluokissa, joita muistaakseni piti käydä 2kpl ennen kuin sai siirtyä eteenpäin. Siinä sitä sitten oltiin. Harrastus oli vienyt täysin mukanaan ja melkeimpä elin ratsastusta varten. Sitä kun kokee löytäneensä sen oman jutun, mistä pitää ja missä pärjää jotenkuten, siitä tahtoo pitää kiinni kynsin hampain.
Paljon tuli tallilla koettua niin hyvää kuin puhdasta paskaa. Henkinen kasvaminen hevosten parissa on varmaan se kovin asia. Pitää osata ottaa vastuuta isosta eläimestä, hoitaa se valmiiksi ratsastustunnille tai valmennukseen ja sen jälkeen katsoa se jälleen kondikseen. Tavallinen päivä tallilla, jolloin on myös tunnin ratsastustunti ottaa aikaa noin 3-4h.
Koen myös tallivuosien kasvattaneen stressin sietokykyä, jota tarvittiin nimenomaan kisatilanteissa.



2009 keväällä oli ensimmäiset aluekisat luokassa 80cm. Se oli sen hetkisistä saavutuksistani ehdottomasti kovin. Niitä varten kävin monet valmennukset ja vuodatin monet kyyneleet pieleen menneiden treenien jälkeen. Vastapainona toki oli monet onnistumiset. Niiden kautta kuitenkin onnistuin ratsastamaan itseni palkintosijalle.
Kesä menikin lomaillessa koulusta ja hevosista. Kesällä kävin yhdellä leirillä, joka oli edellytyksenä syksyn aluekisoja varten.
Oikeastaan kesällä huomasin jotain, mikä tuli muuttamaan harrastamiseni lopullisesti.
Syksy koitti ja treenit esteiden parissa jatkui tiukasti. Uutena asiana minulle oli kuitenkin tullut lievä selkäkipu, joka toisinaan oireili pahasti ja toisinaan oli ihan sama miten päin hevosen selästä putosi, niin ei tuntunut missään. Kohti kisoja kuitenkin mentiin ja sen mukaan harjoiteltiin. Viikkoa ennen syksyn aluekisoja putosin 4 kertaa harjoituskisoissa 90 okserilla. Ei vaan homma luistanut sinä päivänä.
Aluekisat meni hyvin, olin jälleen omassa luokassa palkintosijoilla, 3. tai 4., en oikeastaan edes muista. Näiden kisojen jälkeen tein kuitenkin jotain, mitä en olisi koskaan uskonut tekeväni. Jätin hevosen kaverin hoidettavaksi ja lähdin selkäkipuisena kotiin huilaamaan.
Viikko siitä eteenpäin ja jätin ratsastustunnin kesken kipujen takia. Sen jälkeen alamäki alkoi.

Selkäleikkaus suoritettiin jo marraskuussa 2009, iso, keskellä ja sisäänpäin kääntynyt välilevynpullistuma nikamavälissä 4 ja 5. Toukokuussa olinkin jo jälleen hevosen selässä. Minulle kuitenkin muodostui iso kynnys lähteä uudelleen samalle tallille, jolla olin kilpaillut. Niimpä harrastus jäi tauolle ja päätin antaa aikaa opiskeluun enemmän ja vähemmän, mutta myös keskittyä selkään.
Ja nyt näin 7 vuotta myöhemmin kävin saman rumban uudelleen. Tällä kertaa oli vasenvoittoinen ns. normipullistuma ja hieman ahtaumaa hermokanavissa. Sama lääkäri leikkasi minut kuin aiemmin. Operaatio ja toipumisaika olivat vain suuremmat tällä kertaa. Titaania sain rankaan tukemaan luudutusta.

Miksi kukaan täysjärkinen haikailisi tälläisen perään? Kaiken kokemansa jälkeen. En tiedä olenko ihan kaheli vai oikeasti hullu. Monesti mietin, mitä olisinkaan valmis antamaan jotta pääsisin jälleen hevosen selkään, kokeilemaan miltä tuntuu lähestyä okseria ja tuntea hevosen ponnistavan sen yli. Kaikki nämä ovat toistaiseksi jääneet haaveiden rintamalle. Toki minulla on lääkärin lupa kokeilla kevyttä ratsastamista, mutta koska tiedän olevani moinen rämäpää, en malttaisi. Lähtisin todennäköisesti koettelemaan kestävyyteni rajoja ja varmaan rikkoisin enemmän paikkoja kuin saisin mielihyvää rakkaasta harrastuksesta.
Olen usein ajatellut, jos olisin tyytynyt käymään kerran viikossa tavan ratsastustunnilla enkä ravannut useamman kerran viikossa tunneilla ja valmennuksissa, olisiko selkäni koskaan mennyt moiseen kuntoon. Oliko se muutaman vuoden unelman eläminen kaiken tämän kärsimyksen arvoista. Mielestäni oli. Eikä se ratsastus yksinään todennäköisesti tätä selkäongelmaa ole tuonut. Toki asialla voi olla suuri vaikutus, että selkäni on mitä on, mutta ihan yhtälailla syy voi olla rankenteellinen.
En ole katkera siitä, että olen joutunut luopumaan rakkaasta harrastuksesta. Asia ilman muuta harmittaa ja monesti olen kuvitellut, missä tilassa harrastukseni olisi tällähetkellä, jos selkäni ei olisi pettänyt minua.

En kuitenkaan usko tämän olevan rakkaan harrastuksen loppu. Tiedän tämän olevan vain välivaihe, joka kasvattaa minua henkisesti entistäkin sisukkaammaksi taistelijaksi. Tiedän jonain päivänä kisaavani jälleen esteratsastuksessa. Tiedän pystyväni siihen. En ole luovuttaja enkä ajatellut luovuttaa tämänkään suhteen.

En yksinkertaisesti muuttaisi mitään.

Pieni välikatsasus tähän hetkeen

Vähän on tämä blogi jäänyt unholaan tässä syksyn kiireiden parissa. Paljon on siis tapahtunut, mistä aloittaisin.
Ensinnäkin sairasloma on lusittu ja heti pääsin aloittaman työt Juvan M-Marketissa. Eli näppärät lukijat ymmärtävät samantien osoitteen vaihtuneen Savonlinnasta Juvalle. Vihdoin pääsin siis omilleni ja asumaan yhdessä Mikan ja Sinatran kanssa. Otettiin kotoa kissa mukaan niin ei lemmikittä olo vaikuta allergioihin.
Koulu asiat leijuvat edelleen ilmassa. Tällä hetkellä olen Savoniassa kirjoilla polkuopiskelijana. Suoritan monimuotona siis tradenomin tutkintoa, mutta yllättäen ala ei tunnu omalta. Eli onneksi en varsinaisesti kyseisessä koulussa ole. Opintoja kuitenkin ajattelin käydä sen 60op, josta olen maksanutkin.

Kuntokuuri

Tuon edellisen kontrolli käynnin jälkeen pääsin vihdoin ja viimein aloittamaan kuntosalilla käymisen. Hieman jännitti, kun en kuitenkaan 9 kk:een ollut päässyt käymään salilla ja muutenkin olin ollut liikkumatta sen enempää tammikuulta asti.
Voin sanoa, etten ole koskaan kokenut yhtä ristiriitaisia tuntemuksia liikkumisesta kuin sen ensimmäisen salikerran jälkeen. Toisaalta oli ihana nähdä, että pystyn loppujen lopuksi aika moneen asiaan, toisaalta oli kamala nähdä se kunnon rapistuminen. Oksentamisen onnistuin välttämään juuri ja juuri ensimmäisellä kerralla, mutta toinen kerta menikin jo paljon paremmin.
Sali ohjelmani on kaksijakoinen, mutta siinä on myös ns. kolmas osio mukana, jos haluan käydä joskus useamminkin salilla. Mutta pääpaino ohjelmassani on keskikropan tukijalihasten vahvistaminen. Paljon on myös jalkoihin kohdistuvaa liikettä. Käsipäivä löytyy ohjelmastani myös, mutta kerrottakoon ettei se kuulu suosikkeihini toisin kuin jalkapäivä.

Selkä on siis lähtenyt kovaa vauhtia kuntoutumaan. Sairaslomaa olisi vielä kuitenkin heinä-ja elokuu, jonka jälkeen nähtäväksi jää minne nokkani suuntaan. Kuopioon olisi tarkoitus kuitenkin lähteä opiskelemaan avoimeen amk:iin tradenomin opintoja ja samalla sitten päästä työskentelemään. Mutta niinkuin sanottu, niin vielä tässä kerkeää suunnitelmia muuttamaan ainakin pari kertaa ennekuin sairaslomakaan on kerennyt päättyä.