Me before you

  Katsoin tänään ensimmäistää kertaa elokuvan "Me before you" (suom. Kerro minulle jotain hyvää). Pitkään olen odottanut kyseisen elokuvan näkemistä ja nyt kun sen näin, niin ei kyllä jättänyt kylmäksi. Itse hyvin tunteellisena ihmisenä olin elokuvan loppuosan silmäkulma kosteana lähes kokoajan.
Niinkuin hyvä elokuva tekee, tämä laittoi minut ajattelemaan omaa elämääni ja etenkin parisuhdettani. Ajattelin nimenomaan sitä aikaa, mitä olin aikaa ennen Mikaa ja mitä olen nyt.
  Olin epävarma ja toisinaan jopa hieman pelokas ja ahdistunut kokemaan elämän haasteita. Pienet vastoinkäynnit nakertivat mielessä pitkään ja käytin paljon aikaa turhien asioiden murehtimiseen.
Teen edelleen kaikkea tätä, mutta paljon vähemmän. Olen oppinut arvostamaan itseäni ja antamaani panosta tekemiäni asioita kohtaan. Kuitenkin ehkä tärkein, mitä olen oppinut itsestäni huomaamaan, on se, että olen juuri hyvä tälläisenä kuin olen. Minun ei tarvitse olla jotain muuta, mitä oikeasti en ole, vain miellyttääkseni muita.
  Osaan kohdata vastoinkäymisiä nykyään paremmin, sillä ymmärrän nyt ettei niistä tarvitse yksin selvitäkään. Tuntuu jotenkin tyhmältä sanoa, että ollaan Mikan kanssa koettu paljon vastoinkäymisiä, koska näinhän se ei ole. Mutta on meillä sattunutkin jo riittävästi alamäkeä. Ensiksi oli minun selkä hässäkkä (ja Mikan intti, joka oli minulle henkisesti haasteellista). Tämän jälkeen päästiinkin muuttamaan yhteen, mutta home kämppään. Kun home kämpästä lähdettiin, päästiin ihan ok asuntoon. Sitten Sinatra sairastui ja sitä jatkui jonkin aikaa, kunnes tein päätöksen laskea kissa kivuistaan ja päästää viimeiselle matkalleen. Kun Sinatra lopetettiin, olin henkisesti paskana. Niin paskana, ettei sitä ihmisjärki voi käsittää, mutta ilman Mikan tukea ja vahvuutta asian kanssa, en olisi niin nopeasti asiasta toipunut. Toki Mersun nopea kotiutuminen helpotti paljon tehtävää surutyötä.
Myös oma kouluun pääsemättömyyteni, kolmena vuotena peräkkäin söi itsetuntoa, mutta myös loi epävarmuutta meidän molempien jatkoon, työpaikkojen jne suhteen.
  Yhdessä olemme koko ajan kohdanneet haasteet, vaikka ne olisivatkin vain toisen henkilökohtaisia haasteita. Pelkkä toisen läsnä olo ja läheisyys voi toisinaan olla lohdullisempaa kuin tuhat sanaa tai kaunis ele. Se sanaton ymmärräys ja side, joka meidän välille on näinkin lyhyessä ajassa kehittynyt, on jotai, mitä ilman en enään osaisi enkä halua olla.
  Tämä parisuhde on tähän saakka tarjonnut minulle tutkimusmatkan aikuisuuteen ja itsenäisyyteen, mutta myös katsauksen minuun itseeni. Olen oppinut paljon, mitä on olla vastuuntuntoinen aikuinen. Toki olen elänyt samaan aikaan muutosvaihetta, kun on aika lentää pesästä ja aloittaa oma elämä, mutta olisinko koskaan saanut kaikkea sitä mitä minulla nyt on, ilman Mikaa. Olisinko koskaan kokenut kaikkia iloja ja suruja, onnistumisia ja vastoinkäymisiä ilman Mikaa. Uskon, että osaa en ja osan kyllä, mutta kun tälläiset hetket jakaa toisen kanssa, tulee niistä merkittäviä.
  Tämän elämän saa elää vain kerran ja olen iloinen, että olen löytänyt rinnalle miehen, jota voin kutsua puolisoksi, sielun kumppaniksi ja ennen kaikkea parhaaksi ystäväksi. Ketä saan rakastaa niin hyvinä kuin huonoina hetkinä