180 tuntia

651 297 sekunttia, 10854 minuuttia, 180 tuntia. Luudutusleikkaukseeni on viikko aikaa jäljellä. Täytyy sanoa, että olen todella pelokas tällä hetkellä. Niin vähän on enään aikaa tähän H-hetkeen. Olen lukenut paljon erilaisia keskustelupalstoja rohkaisun toivossa ja sieltä loppujen lopuksi on paljon saanut voimaa ja varmuutta leikkausta kohtaan. Ihmisten positiiviset kokemukset kipujen lakkaamisesta ja selän toimivuudesta on yllättänyt. Itsehän elin siinä pelossa, että tulen olemaan loppuelämäni rautakanki perseessä. Toki sekaan varmasti mahtuu niitä negatiivisiakin kokemuksia, mutten itse onneksi ole sellaisiin vielä törmännyt. Muuten olisin aivan varmasti eri fiiliksissä.
Tuki verkosto on mielestäni kuntoutumisen kannalta kaiken a ja o. Itse olen onneksi vielä kotona asuva ihminen, joten kaikki tarvittava apu aina pukeutumisesta alkaen on koko ajan käytettävissä. Saan rauhassa keskittyä paranemiseen tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Myös kuntoutumis puoleen olen jo löytänyt henkilökohtaisen piiskurin, joka varmistaa, että teen määrätyt lihas harjoitukset ja sitten myöhemmin hän on lupautunut lähtemään mukaani niin vesijuoksemaan kuin punttisalille kun aika ja kunto sallii.
Tärkeää on muistaa, että ei jää sängyn pohjalle makaamaan. Olen itselleni luvannut kuntouttaa selän siihen kuntoon, että voin jonain päivänä palata takaisin hevosen selkään ja nauttia harrastuksesta täysin rinnoin niinkuin nuorempana tuli tehtyä ennen ensimmäistä selkä leikkausta. Pistin itselleni myös haasteen kehiin. En ole koskaan ollut hyvä kestävyys juoksija astmani takia. Nyt kuitenkin astmani tila on parempi kuin vuosiin. Haastoin itseni siis kuntoutksen yhteydessä harjoittelemaan kestävyysjuoksua niin, että jonain päivänä pystyn juoksemaan kevyesti 10km lenkin. Onhan siinä toki tavoitetta, kun pohja kunto on mitä on, mutta ihminen pystyy mahdottomuuksiin niin halutessaan. Enkä pidä pientä haastettani sinänsä mahdottomuutena, se on vain asenteesta kiinni.

1.

      Mitenhän muotoilisin ajatukset sanoiksi...

Kolme kuukautta sitten eli syyskyyssa sain kuulla lääkäriltä välilevyn pullistuman uusiutuneen. Siinä tuli aikansa ravattua fysioterapiassa ja lopulta joulukuussa pääsin ortopedille. Ortopedi kehotti vain olemaan ja katsomaan rauhassa miten selän tilanne lähtee kohenemaan. 

Kolme kuukautta sitten olen viimeksi harrastanut minkäänlaista liikuntaa, jossa syke nousee. Voin sanoa sen olleen raskasta, etenkin kun vihdoin ja viimein olin pääsemässä sali rutineihin kiinni. Nyt kuitenkin päätin, että saa tämä hyssyttely riittää. Salille paluusta on turha haaveilla vielä pitkään aikaan. (Niin kauan kun en saa sukkia kunnolla jalkaan ilman kipuja.)

Maanantaina kävinkin ensimmäistä kertaa aikoihin uimassa. Viimeksi olen tainut uimalla uida koulun liikunta tunneilla varmaan kolme vuotta sitten. Tuntui niin hyvältä päässä veteen ja liikkumaan. En muistanutkaan miten ihana on antautua liikunnan tuoman hyvän olon valtaan ja unohtua altaaseen vain lillumaan. Mihinkään huippusuorituksiinhan selästäni ei vielä ole, eikä varmaan hetkeen olekkaan, mutta näin pääsen hyvään alkuun. 

Työpöydän tuolin olen vaihtanut jumppapalloon. On aika erilaista istua pallon päällä ja käyttää syviä selkälihaksia kuin istua jököttää tavan tuolilla. Jumppapalloa voisin kyllä suositella melkein kenelle tahansa! Istuminen on paljon mielekkäämpää, kun voi liikutella kehoaan samalla.

Pikkuhiljaa yritän myös käydä tekemään pientä ja varovaista (hellää) lihaskuntoa vatsa-ja selkälihaksille. Nyt olisi tärkeä olla rasittamatta alaselkää liikaa, joten aika yksinkertaisilla mennään. Itsellä toki meinaa mielikuvitus loppua kesken eli jos jollekkin tulee mieleen joitain hyviä ja selkä ystävällisä treenejä vaikka koko kropalle niin laittakaa sähköpostia tulemaan (nnorapaloma@yahoo.fi).