180 tuntia

651 297 sekunttia, 10854 minuuttia, 180 tuntia. Luudutusleikkaukseeni on viikko aikaa jäljellä. Täytyy sanoa, että olen todella pelokas tällä hetkellä. Niin vähän on enään aikaa tähän H-hetkeen. Olen lukenut paljon erilaisia keskustelupalstoja rohkaisun toivossa ja sieltä loppujen lopuksi on paljon saanut voimaa ja varmuutta leikkausta kohtaan. Ihmisten positiiviset kokemukset kipujen lakkaamisesta ja selän toimivuudesta on yllättänyt. Itsehän elin siinä pelossa, että tulen olemaan loppuelämäni rautakanki perseessä. Toki sekaan varmasti mahtuu niitä negatiivisiakin kokemuksia, mutten itse onneksi ole sellaisiin vielä törmännyt. Muuten olisin aivan varmasti eri fiiliksissä.
Tuki verkosto on mielestäni kuntoutumisen kannalta kaiken a ja o. Itse olen onneksi vielä kotona asuva ihminen, joten kaikki tarvittava apu aina pukeutumisesta alkaen on koko ajan käytettävissä. Saan rauhassa keskittyä paranemiseen tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Myös kuntoutumis puoleen olen jo löytänyt henkilökohtaisen piiskurin, joka varmistaa, että teen määrätyt lihas harjoitukset ja sitten myöhemmin hän on lupautunut lähtemään mukaani niin vesijuoksemaan kuin punttisalille kun aika ja kunto sallii.
Tärkeää on muistaa, että ei jää sängyn pohjalle makaamaan. Olen itselleni luvannut kuntouttaa selän siihen kuntoon, että voin jonain päivänä palata takaisin hevosen selkään ja nauttia harrastuksesta täysin rinnoin niinkuin nuorempana tuli tehtyä ennen ensimmäistä selkä leikkausta. Pistin itselleni myös haasteen kehiin. En ole koskaan ollut hyvä kestävyys juoksija astmani takia. Nyt kuitenkin astmani tila on parempi kuin vuosiin. Haastoin itseni siis kuntoutksen yhteydessä harjoittelemaan kestävyysjuoksua niin, että jonain päivänä pystyn juoksemaan kevyesti 10km lenkin. Onhan siinä toki tavoitetta, kun pohja kunto on mitä on, mutta ihminen pystyy mahdottomuuksiin niin halutessaan. Enkä pidä pientä haastettani sinänsä mahdottomuutena, se on vain asenteesta kiinni.