torstai 25. helmikuuta 2016

Kolmas kerta toden sanoo?

Yllättävää, että maanantaina tuli soitto Jyväskylästä ja kerrottiin leikkaavan lääkärin sairastuneen. Eli tiistain leikkausaika siirrettiin tulevalle maanantaille. Jospa silloin tärppäisi ja pääsisi ihan oikeasti leikkauspöydälle ja pikkuhiljaa toipumaan kesäkautta varten. Nyt vain odotellaan puhelua (taas), jolla ilmoitetaan leikkaus paikkakunta. Jos Jyväskylän lääkäri on edelleen sairas, niin leikkaus suoritetaan Helsingin terveystalossa. Eli huomenna, perjantaina, meneekin päivä puhelimen kyttäämiseksi ja odottamiseksi. Jyväskylään kun olisi helpompi matkata, sinne menen bussilla kun taas Helsinkiin pitäisi ottaa vanhemmat kyytimiehiksi. Tässä muutama päivä mennyt siis sotasuunnitelmia hioessa, miten toimitaan jos tulee kutsu lähteä Helsinkiin. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

tie vie pohjoiseen

Monen monta vuotta olen halunnut lähteä käymään pohjoisessa suomessa. Tänä kesänä tälle haaveelle sattui vihdoin mahdollisuus ja Mikan kanss...