Stressin stressi

Tulin tänään siihen tulokseen, että stressilläni on oma stressinsä. Kuinka päädyin tähän huimaan löydökseen?
Olen lukion jälkeen lähinnä tuhlannut energiaa etsiessäni sitä omaa alaa, jota haluaisin lähteä opiskelemaan. Eli kohdallani "lukio antaa 3 vuotta aikaa miettiä mitä haluaa tehdä", ei toiminut niinkuin oletin sen toimivan lukion aloittaessani. Kaiken sen haahuilun ja kokeilun jälkeen tajusin, että media-ala on se oma juttuni. Aloitin Varkaudessa koulun ja pääsin mahtavaan paikkaan työssäoppimaan, jossa suoritin yhteensä kahdeksan näyttöä noin alle kahteen kuukauteen.

Nyt suunnitelmissani on hakea useampaan eri kouluun opiskelemaan graafista suunnittelua. Ennakkotehtäviä on näin ollen paljon. Siis todella paljon. Tällä hetkellä työstän samanaikaisesti kahden eri koulun töitä ja töitä on yhteensä noin 15 kappaletta. Nämä pitäisi saada valmiiksi ennen helmikuun loppua, jolloin tulee kahden muun koulun ennakkotehtävät. Eli kiirettä pitää, sillä noin puolet on tällä hetkellä valmiina.
Mukaan mahtuu niin vesiväreillä lutraamista kuin kollaasin askartelua. Muutamat olen toteuttanut koneella, osoittaakseni hallitsevani useita eri tekniikoita. Hiilillä olen jotain koittanut tuhertaa, samoin kun tusseilla jotain saada paperille syntymään.
Ja tästä päästäänkin siihen stressin stressiin. Olen ihminen, joka hermoilee ja stressaa paljon, kuulemma monesti ihan turhaan. Näin monen välivuoden jälkeen, itselläni on kohtalaisen kovat paineet ja toki odotuksetkin, siitä jospa nyt olisi minun hetkeni saada koulupaikka. Stressi alkaa siis syntymään jo ajatuksestakin, mitä jos en saakkaan paikkaa. Miten jatkan sitten, kun olen nyt koulustakin valmistumassa? Mitä jos en saa Varkaudesta töitä? Mielessä liikkuu monta kysymystä, vaikken ole vielä edes hakenut kouluihin, saati postittanut ennakkotehtäviä.

Opin tiellä

Syksyllä aloitin täällä Varkaudessa opiskelemaan media-alan perustutkintoa ja valmistuttuani minusta tulee mediapalvelujen toteuttaja (vanhalla nimikkeellä media-assistentti). Minun kohdallani, kun olen lukion käynyt, koulu kestää sen kaksi vuotta. Olen kuitenkin tässä koko syksyn ja alku talven pistänyt pökköä pesään ja olenkin tilanteessa, että valmistuminen on aivan kiven heiton päässä. Olin aluksi suunnitellut valmistumis ajankohdaksi kevättä eli toukokuuta. Kuitenkin olen edennyt nopeampaa vauhtia, kuin olisin osannut kuvitella. Työssäoppimispaikalla on tähän ollut kyllä hurjan suuri vaikutus. En olisi varmaan missään muualla onnistunut tekemään näyttöjä ja oppimaan erilaisia asioita kuin Varkauden kaupungilla. Kyllä kun sitten jonain päivänä tuolta lähden, on se oleva haikeaa, en ole monessa työpaikassa ollut, jota voisin yhtä lämpimästi suositella muille.

On tässä toki ollut alamäkeäkin, lähinnä oman terveyden kanssa. Nyt on tämä sairastelu mennyt siihen pisteeseen, että puhutaan todennäköisesti kroonisesta poskiontelo tulehduksesta tai sitten jonkin sortin polyypista/kystasta. Se selviää perjantaina, kun pääsen (lue pelon sekava joudun) poskiontelo punkteeraukseen. Hieman hermostuttaa kyseinen toimenpide, mutta olen saanut hyviä neuvoja ja vertaistukea ihmisiltä, joilla on samoja ongelmia ollut (kiitos facebook ryhmien!).

Viikko vielä, niin lähdetään Mikan ja Oliverin kanssa Mysteeri matkalle. Miksi mysteeri? Siksi, että minä tai Mika ei tiedetä yhtään minne ollaan menossa. Saatiin siis joululahjaksi äitiltä ja iskältä 5pv kestävä matka jonnekkin, minkä sijainti on meille mysteeri lentokentälle asti. Sen verran tiedetään siis, että kentälle mennään ja passi mukana. Oliver tietää ja velipoika onkin meille ns. matkaopas.

Mersusta otettiin jouluna tälläinen joulukorttikuva. Hieman on katti päässyt lihoamaan Zapan muutettu meille väliaikaisesti asumaan, Loikkasen paranneltea leikkauksesta. Huomaa myös, että on kameran vaihto edessä jossain vaiheessa. Alkaa tämä kaksi kertaa taikkarin käynyt, 8 vuotta vanha luottovehje olla tiensä päässä pikkuhiljaa.

Mersu

Tajusin muutama päivä sitten, etten ole vielä kunnolla esitellyt Mersua. Mersuhan tuli meille kesäkuun loppupuolella ns. kiireellisenä toimituksena Sinatran lopettamisen jälkeen.
Sinatrahan oli vanha herra venäjänsininen, jolla alkoi munuaisissa sekä jalassa olla jotain ongelmaa. Kerran Sinatraa kerkesin eläinlääkärissä käyttämään yllättäen alkaneen jalkaongelman takia. Silloin Sinatralle määrättiin vahva kipulääke noin viikoksi. Tilanne oli hetkellisesti parempi, mutta hyvin pian alkoi jalan linkuttaminen ja peräpään pienimuotoiset halvaukset.
Kesäkuun puolivälissä päätin viedä lääkäriin, kylmähkön jalan takia, mutta lääkäriin päästessä kissa oli ihan normaali. Siinä lääkärireissun aikana eläinlääkäri antoi muutamia vaihtoehtoja, kuten rauhottaminen ja röntgenkuvaus ja mahdollinen amputaatio tai sitten tiukemmat kipulääkkeet, jotka olisivat taas jo heikot munuaiset tuhonneet nopeasti. Tein silloin päätöksen päästää Sinatran ikiuneen mielummin, kuin katsella kivuliasta kissaa ja katsoa kuinka huonoon kuntoon se kerkeää menemään.

Pitkät ja suruntäyteiset viisi päivää oltiin ilman kissaa. Äiti onneksi otti asiakseen etsiä meille uusi kissa, helpottamaan surutyötä, jota osaltani tavallaan vieläkin teen. Moni ajattelee, että kuinka yhtä kissaa voi näin kauan surra, mutta kun se kissa on ollut elämässä 13 vuotta, kerkeää siihen kiintymään todella paljon.
Mersu siis on lähtöisin enonkoskelta ja edustaa kunniakkaasti näitä ns. taviskissoja eli maatiaisia. Toki Mersun väritys on tähän mennessä onnistunut huijaamaan monia luulemaan sitä rotukissaksi. Onhan se ulkonäöllisesti kuin kuihtunut Bengali.
Ensimmäiset pari päivää oltiin vanhempieni luona savonlinnassa, missä Mersu sai heti pienet alku tuntumat koiraan ja toiseen kissaan. Niin pientä ja vihaista olentoa en ole koskaan nähnyt kuin Mersu silloin oli, pörröinen ja kauhean äänekäs murina kellon ympäri. Juvalle kun päästiin ihan omaan rauhaan, kuoriutui kissasta hyvin ihastuttava pikku persoona.

Mersu on hyvin koiramainen, luulen, että osin on Lolalta oppinut esim. lelujen noutamisen ja vedellä lutraamisen. Lelujen kantelu kuuluu myös pikku ötökän lempipuuhiin. Mersulla on jonkun takin vanha karvareunus, joka on sille ihan ykkösjuttu. Kissa raukka varmaan kuvittelee, että se on pieni pentu tms. Karvareuhka pääsee Mersun toimesta usein kylpemään sekä ruokakupille ruokailemaan.
Nukkuminen Mersun kanssa on vaikeaa. Termiitin mielestä on hirmuisen ihanaa kun peiton alla heiluu varpaat ja niitä saa ihan "rauhassa" metsästää. Pitkään en yleensä itse jaksa kissan kanssa ilta-aikaan leikkiä peittorallia, mutta onhan se huvittavaa katsoa kun kissa kuvittelee saavansa jotain kiinni. Omat varpaat siinä hommassa vaan meinaa usein kärsiä kosmeettista vahinkoa.

Syksyn sävel

Yllättäen olen jälleen sairaana. Ikiflunssani ei vain ota loppuakseen, toki nyt varmaan vaikuttaa se, että meillä koulussa on jokin flunssa epidemia päällä. Tuntuu, että lähes joka toinen koulussa on jonkinlaisessa räkätaudissa. Onneksi tämä viikko koulussa on ollut todella rento, alku viikon olin saikulla kuumeilun takia, keskiviikkona oli hieman yli tunti koulua. Torstaina oli "täysipäivä" eli 8-14 ja nyt perjantaina meillä onkin etäpäivä.
Koulussa olen nyt ollut kohta kuukauden ja täytyy sanoa, ettei kyllä kaduta ollenkaan. On jotenkin hullua, miten sitä on käyttänyt aikaa stressaamiseen sen suhteen, että mikä minusta tulee isona. Kaikenmaailman vaihtoehdot ja koulutukset on käyty läpi, eikä mikään edes väkisin tuntunut kivalta. Avoimessa yritin opiskella tradenomiksi, mutta se ei vain lähtenyt. En saanut siitä hommasta sitä kipinää ja poltetta alaa kohtaan. Sitä ei vain oltu tarkoitettu minulle.
Mutta tämä media-ala, hassua kun ajattelee, että sitä olen opiskellut taidelukiossa kuvataidepuolella kolme vuotta, enkä silloin voinut kuvitellakkaan, että lähtisin alalle sen enempää opiskelemaan. Nyt en voisi kuvitella muuta. Tämä täyttää ne kaikki vaatimukset, mitä haluan työltä. Mielenkiintoista, varaa luovuuteen, selälle ystävällistä ja paljon koneella olemista.
Pian alkaisi meillä ensimmäinen työssäoppiminen, mikä ajatuksena hieman hermostuttaa. Ollaan vasta harjoiteltu ohjelmien käyttöä ja meidän pitäisi samantien lähteä 7- viikon mittaiseen työssäoppimiseen. Saa nähdä miten käy, kunhan sen paikan ensiksi jostain itselle löytäisi.

Nokka kohti uutta

Ja niin on taas vierähtänyt tovi, kun viimeksi olen tänne mitään päivitellyt. Ja paljon on taas tapahtunut, yllättäen.
Eli osoite on muuttunut Varkauteen tässä elokuun aikana ja koulunkin olen jo kerennyt aloittamaan. Muutto oli onneksi yllättävän helppo ja nopea, siis todella nopea. Juvalta Varkauteen muutto hoitui alle kolmeen tuntiin. Mutta on se kyllä aikamoinen homma kantaa painavaa tavaraa kerrostalon kolmanteen kerrokseen. Ja tietenkin hissittömään kerrostaloon onnistuttiin muuttamaan. No onneksi itse ei tarvinnut niitä painavimpia käydä rumuamaan, kun Mika ja kaksi muuttomiestä hoiti sen puolen. Ainut mikä tuotti ongelmia, oli huonekaluliikkeestä ostettu valmiiksi kasattu vaatekaappi, jossa sitten kotiinkuljetus vähän hoitui huonommin. Eli kuljettaja livisti paikalta kun kaappi oli kannettu rappukäytävään, heti ulko-ovesta sisään. No parin puhelun jälkeen kaksi naismyyjää tuli töidensä jälkeen kantamaan sitä syntisen painavaa vaatekaappia. Eli isot pisteet näille ihanille voimanaisille, todellista asiakaspalvelua jos minulta kysytään!
Hyvää vauhtia minusta on muotoutumassa myös media-assistentti! Koulu on siis startannut mukavasti. Ihan järinpaljoa uutta en ole vielä oppinut, enemmänkin vanhan tiedon syventämistä. Syksyllä alkaa myös ensimmäinen työssäoppimisjakso, mikä suoraan sanoen minua jännittää aivan vietävän paljon.
Kuvia uudesta asunnosta voisin koittaa ottaa ja laittaa tänne.