Miten se homma oikein menikään?

Jonkin verran on ihmiset kyselleet, että mitäs sinne selkään nyt tälläkertaa tehtiin. Olen osanut sano vain, että rautaahan sinne tuli laitettua. Leikkauskertomus kun saapui, niin siitä tälläinen tavallinen kuolevainenhan ei mitään ymmärrä. Jotain osviittaa toki siitä sai, mutta moni asia jäi vain arvauksen varaan. Tämä oli ihan miellyttävä löytö! Hyvin yksinkertaisesti kiteyttenä kaikki oleellinen käy tästä video pätkästä ilmi. Tämä olisi ollut ennen leikkausta ihan otollinen pätkä.

Hakuna matata

Noniin, tässä kirjoitellessani makoilen Jyväskylän terveystalon leikkausosaston heräämössä. Fiilikset tällä hetkellä on käsittämättömän loistavat. Hieman jos kertoisin asioista(
Maanantai
Olin Jyväskylässä jo enne 8 ja kun pääsin tänne terveystalolle, niin verikokeiden kautta esilääkitys naamariin ja kävin odottamaan leikkauksen alkua. Tarkalleen en muista monelta leikkaus alkoi, mutta itse leikkaussaliin kävelin. Kolme- neljä tuntia oli leikkaus kestänyt ja joskus ennen 16 sitten aloin heräilemään. Loppu ilta menikin vain huilatessa ja torkkuessa.
Tiistai
Aamulla heräsin valtaviin selkälihas kramppeihin. Varmaan yksi inhottavimmista tunteista, mitä olen kokenut aikoihin. Siinä sitten kipupiikit reiteen saatuani ja suonen sisäiset kanyyliin iskettyä, alkoi olokin kohentua. Tänään olisi tarkoitus nousta istumaan ja mahdollisesti kävellä. Jalkojen pumppailulla laitettiin veri kiertämään jaloissa, joka tuntuikin edellisen päivän paikoillaan olon jälkeen todella hyvältä. No kun sitten kokeilin ensiksi kyljelle pusertamista ja siitä istualleen kampeamista, ei mennyt homma niinkuin strömsössä. Kivut oli aika lamaannuttavat ja olokin oli kuin täryjyrän alle jäänyt. Loppu ilta menikin levätessä, kaikki voimat ja energia hupeni tuohon pieneen urheilu suoritukseen.
Keskiviikko
Yön sain nukuttua ongelmitta ja aamullakin kun heräilin niin aloitin samantien jalkojen pumppaamisella. Ei kramppeja, vain lievää kipua. Aamusta kokeiltiinkin fysioterapeutin kanssa uudestaan istumista ja tälläkertaa myös seisomista. Hetken rohkaisun jälkeen onnistuinkin, mutta pää ei kestänyt touhussa mukana. Muutaman päivän paikoillaan olo oli verottanut jonkin verran yleistä hyvinvointia. Eikun taas huilaamaan vähäksi aikaa. Pian tulikin tarve päässä vessaan, kun katetri oli otettu jo pois. Ja taas harjoiteltiin, tällä kertaa pääsin jalkeille asti ja muutama askel eteenpäin siirrettävällr pytylle. Siinä sainkin istuskella melkein 5min, kun hoitajat vaihtoi paidan ja pyyhki enimmät hiet kosteuspyyhkeillä. Ja takaisin lepäämään. Iltapäivän puolella sitten kävinkin jo ihan vessan puolella ja kävelin muutaman kierroksen huoneen ympäri. Vihdoin alkaa elämä hymyillä.

Oloni on kerrassaan helpottunut. Kaikki se pelko ja ahdistus tuntuvat olevan tiessään. Kivut on hävinneet, ellei leikkauskipua siis lasketa. Huomenna olisikin jo tarkoitus päästä ihan kotiin asti ja aloittamaan pikkuhiljaa kuntoutus. Nyt on yksi huolen aihe vähemmän enään.

180 tuntia

651 297 sekunttia, 10854 minuuttia, 180 tuntia. Luudutusleikkaukseeni on viikko aikaa jäljellä. Täytyy sanoa, että olen todella pelokas tällä hetkellä. Niin vähän on enään aikaa tähän H-hetkeen. Olen lukenut paljon erilaisia keskustelupalstoja rohkaisun toivossa ja sieltä loppujen lopuksi on paljon saanut voimaa ja varmuutta leikkausta kohtaan. Ihmisten positiiviset kokemukset kipujen lakkaamisesta ja selän toimivuudesta on yllättänyt. Itsehän elin siinä pelossa, että tulen olemaan loppuelämäni rautakanki perseessä. Toki sekaan varmasti mahtuu niitä negatiivisiakin kokemuksia, mutten itse onneksi ole sellaisiin vielä törmännyt. Muuten olisin aivan varmasti eri fiiliksissä.
Tuki verkosto on mielestäni kuntoutumisen kannalta kaiken a ja o. Itse olen onneksi vielä kotona asuva ihminen, joten kaikki tarvittava apu aina pukeutumisesta alkaen on koko ajan käytettävissä. Saan rauhassa keskittyä paranemiseen tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Myös kuntoutumis puoleen olen jo löytänyt henkilökohtaisen piiskurin, joka varmistaa, että teen määrätyt lihas harjoitukset ja sitten myöhemmin hän on lupautunut lähtemään mukaani niin vesijuoksemaan kuin punttisalille kun aika ja kunto sallii.
Tärkeää on muistaa, että ei jää sängyn pohjalle makaamaan. Olen itselleni luvannut kuntouttaa selän siihen kuntoon, että voin jonain päivänä palata takaisin hevosen selkään ja nauttia harrastuksesta täysin rinnoin niinkuin nuorempana tuli tehtyä ennen ensimmäistä selkä leikkausta. Pistin itselleni myös haasteen kehiin. En ole koskaan ollut hyvä kestävyys juoksija astmani takia. Nyt kuitenkin astmani tila on parempi kuin vuosiin. Haastoin itseni siis kuntoutksen yhteydessä harjoittelemaan kestävyysjuoksua niin, että jonain päivänä pystyn juoksemaan kevyesti 10km lenkin. Onhan siinä toki tavoitetta, kun pohja kunto on mitä on, mutta ihminen pystyy mahdottomuuksiin niin halutessaan. Enkä pidä pientä haastettani sinänsä mahdottomuutena, se on vain asenteesta kiinni.