Luudutusleikkaus

Viikko sitten olin Jyväskylän terveystalossa ortopedin puheilla. Hän magneetti kuvani katsottuaan ja kanssani keskusteltuaan tuli siihen tulokseen, että ensiksi voitaisiin kokeilla tietynlaista fysioterapiaa. Tällästä fysioterapia hoitoa ei kuitenkaan Savonlinnassa ole, vaan sen takia olisi aina pitänyt lähteä esim. Kuopioon. (Kuollaksenikaan en muista hoitomenetelmän nimeä valitettavasti.) Ja toisena vaihtoehtona, johon tarvittaessa myöhemmin ruetaan olisi luudutusleikkaus.
Hämmentyneenä lähdin bussilla kohti Savonlinnaa ja koko matkan mietin, mitä voisin tehdä. On kuitenkin isosta asiasta kiinni, joka vaikuttaa moneen asiaan niin nyt kuin tulevaisuudessakin.
Kotiin päästyäni aloin enemmän tutkia tätä luudutusleikkausta ja suoraan sanottuna ensiksi säikähdin ajatusta. Luin miten suurinpiirtein operaatio menee ja millainen on toipuminen ja kuntouttaminen. Aluksi ajattelin kieltäytyä. Vanhemmillenikin totesin, etten voi mennä koska kesäkin on tulossa ja pitäisi kesätöihin hakea. Voisin sitten syksyllä lähteä siihen leikkaukseen kun on hieman rahaa säästössä.
Parin päivän päästä kun päähäni oli riittävästi järkeä taottu myönsin itsellenikin luudutuksen olevan se fiksuin vaihtoehto. Kuitenkin puhutaan selästä ja sen hyvinvoinnista, joka vaikuttaa kaikkeen muuhun niin nukkumiseen, istumiseen kuin kävelemiseen ja muuhun liikkumiseen.
Maanantaina varasinkin terveystaloon ortopedille, jonka luona Jyväskylässä kävin, puhelin aikaa tiistaille. Tiistaina hän sitten soitti ja kerroin päättäneeni lähteä luudutukseen. Nyt tässä siis odotetaan tiukasti puhelin kourassa, milloin tulee puhelu leikkauksen ajankohdasta.
Nyt kun asia on näinkin varmaa, että leikkaus on tulossa, voin kertoa että huonosti nukuttuja öitä piisaa. Ajatuksetkaan ei meinaa pysyä kasassa, vaan aina ne karkailee leikkaukseen. Pääsykokeisiin lukeminen on tällä hetkellä ollut siis hidasta ja mitään aikaan saamatonta.

Alla ote eksote.fi sivuston selän luudutusleikkauksen potilasohjeesta:

Leikkaus tehdään nukutuksessa ja se kestää toimenpiteen laajuudesta riippuen 2–8 tuntia. Useimmat luudutusleikkaukset tehdään selän kautta, jolloin leikkaushaava on selässä yleensä keskiviivassa. Joitakin toimenpiteitä tehdään myös kyljen tai vatsan kautta. Luudutusleikkauksessa tehdään luunsiirto, jossa käytetään ensisijaisesti potilaan omaa luuta. Luu saadaan hermovapautusleikkauksen yhteydessä poistettavista nikamaosista. Tarvittaessa lisäksi otetaan luuta suoliluun siivestä tai käytetään keinotekoista luuta. Lähes aina käytetään metallisia tai muovisia kiinnitysosia, kuten esimerkiksi titaanisia ruuveja ja tankoja. Näitä kiinnittimiä ei myöhemmin poisteta ilman erityistä syytä. Haavan vierestä tulee ulos yleensä 1–3 ohutta laskuputkea, joiden tarkoitus on poistaa leikkausalueelta sinne kertyvä verenvuoto.   

 

2.

Tänään varailin bussiliput Jyväskylään. Lähden sinne tapaamaan 2009 selkäni operoinutta lääkäriä. Hän saa tehdä arvion tilanteesta, miten kannattaa toimia. Tavallaan pelkään kuollakseni ajatusta leikkauksesta, mutta olen valmis hyväksymään sen, jos se eteen tulee. En varsinaisesti pelkää itse operaatiota vaan sen jälkeistä elämää. Muistan kuin eilisen, miten kaikki oli vaikeaa muutamien päivien ajan. Ja se leikkaus kipu... Toki se on helpottavaa kun huomaa selässä olevan enään vain sen leikkaus kivun, mutta kyllä sekin on oma juttunsa se.

Tällä hetkellä kun sukkien pukeminen tuottaa kipua ja tuskaa, olen valmis mihin vain. En koe mieluisaksi olla 20-vuotias työtön, joka ei oikein voi mitään töitäkään hakea tai ottaa vastaan. Mitään istumatyötä ei voi harkita, saatika jotain missä täytyisi kyetä nostelemaan tavaroita tai olla pitkään seisaallaan.

Omat riskinsähän aina jokaisessa leikkauksessa on, se on päivän selvää. Itselläni vielä riskinä tulisi todennäköisesti olemaan jo leikatun arpikudoksen edelleen kasvaminen, joka sitten huonolla tuurilla voi käydä niitä hermoja painamaan.

En halua kuitenkaan tässä vaiheessa vielä käydä kehittelemään kärpäsestä härkästä, vaan odotan kylmän rauhallisesti mitä tohtori sanoo. Voihan se olla ettei koko leikkausta tarvitse suorittaa, mikä olisi se paras vaihto ehto. Mutta niinkuin sanonta kuuluu, "pelätään pahinta ja toivotaan parasta."

Ohessa muutamia joulu-tammikuun kuvia!

1.

      Mitenhän muotoilisin ajatukset sanoiksi...

Kolme kuukautta sitten eli syyskyyssa sain kuulla lääkäriltä välilevyn pullistuman uusiutuneen. Siinä tuli aikansa ravattua fysioterapiassa ja lopulta joulukuussa pääsin ortopedille. Ortopedi kehotti vain olemaan ja katsomaan rauhassa miten selän tilanne lähtee kohenemaan. 

Kolme kuukautta sitten olen viimeksi harrastanut minkäänlaista liikuntaa, jossa syke nousee. Voin sanoa sen olleen raskasta, etenkin kun vihdoin ja viimein olin pääsemässä sali rutineihin kiinni. Nyt kuitenkin päätin, että saa tämä hyssyttely riittää. Salille paluusta on turha haaveilla vielä pitkään aikaan. (Niin kauan kun en saa sukkia kunnolla jalkaan ilman kipuja.)

Maanantaina kävinkin ensimmäistä kertaa aikoihin uimassa. Viimeksi olen tainut uimalla uida koulun liikunta tunneilla varmaan kolme vuotta sitten. Tuntui niin hyvältä päässä veteen ja liikkumaan. En muistanutkaan miten ihana on antautua liikunnan tuoman hyvän olon valtaan ja unohtua altaaseen vain lillumaan. Mihinkään huippusuorituksiinhan selästäni ei vielä ole, eikä varmaan hetkeen olekkaan, mutta näin pääsen hyvään alkuun. 

Työpöydän tuolin olen vaihtanut jumppapalloon. On aika erilaista istua pallon päällä ja käyttää syviä selkälihaksia kuin istua jököttää tavan tuolilla. Jumppapalloa voisin kyllä suositella melkein kenelle tahansa! Istuminen on paljon mielekkäämpää, kun voi liikutella kehoaan samalla.

Pikkuhiljaa yritän myös käydä tekemään pientä ja varovaista (hellää) lihaskuntoa vatsa-ja selkälihaksille. Nyt olisi tärkeä olla rasittamatta alaselkää liikaa, joten aika yksinkertaisilla mennään. Itsellä toki meinaa mielikuvitus loppua kesken eli jos jollekkin tulee mieleen joitain hyviä ja selkä ystävällisä treenejä vaikka koko kropalle niin laittakaa sähköpostia tulemaan (nnorapaloma@yahoo.fi).