2.

Tänään varailin bussiliput Jyväskylään. Lähden sinne tapaamaan 2009 selkäni operoinutta lääkäriä. Hän saa tehdä arvion tilanteesta, miten kannattaa toimia. Tavallaan pelkään kuollakseni ajatusta leikkauksesta, mutta olen valmis hyväksymään sen, jos se eteen tulee. En varsinaisesti pelkää itse operaatiota vaan sen jälkeistä elämää. Muistan kuin eilisen, miten kaikki oli vaikeaa muutamien päivien ajan. Ja se leikkaus kipu... Toki se on helpottavaa kun huomaa selässä olevan enään vain sen leikkaus kivun, mutta kyllä sekin on oma juttunsa se.

Tällä hetkellä kun sukkien pukeminen tuottaa kipua ja tuskaa, olen valmis mihin vain. En koe mieluisaksi olla 20-vuotias työtön, joka ei oikein voi mitään töitäkään hakea tai ottaa vastaan. Mitään istumatyötä ei voi harkita, saatika jotain missä täytyisi kyetä nostelemaan tavaroita tai olla pitkään seisaallaan.

Omat riskinsähän aina jokaisessa leikkauksessa on, se on päivän selvää. Itselläni vielä riskinä tulisi todennäköisesti olemaan jo leikatun arpikudoksen edelleen kasvaminen, joka sitten huonolla tuurilla voi käydä niitä hermoja painamaan.

En halua kuitenkaan tässä vaiheessa vielä käydä kehittelemään kärpäsestä härkästä, vaan odotan kylmän rauhallisesti mitä tohtori sanoo. Voihan se olla ettei koko leikkausta tarvitse suorittaa, mikä olisi se paras vaihto ehto. Mutta niinkuin sanonta kuuluu, "pelätään pahinta ja toivotaan parasta."

Ohessa muutamia joulu-tammikuun kuvia!