Poskiontelo punkteeraus

Tänään koin elämäni toistaiseksi kauheimman kipuelämyksen, poskiontelopunkteerauksen. Olin aikaisemmin lukenut paljon toimenpiteestä ja keskustellut kroonikkojen kanssa, jotka näissä enemmän joutuvat käymään. Suurin piirtein tiesinkin millainen on kyseinen toimenpide on sinne mennessäni, mutta en kyllä koskaan olisi osannut kuvitella millaiseen kipuiluun olin itseni laittanut.
Puudutuksen laitto oli ihan kamala. Lääkäri runnoi puudutus tikun sen verran napakasti, että kipu tuntui silmänpohjassa asti eikä varmaan kellään jäänyt käytävän puolella epäselväksi, ettei hyvältä tuntunut. Oikein hävettää näin jälkikäteen, millaisen huuto orkesterin sain aikaiseksi toimenpiteen aikana.
No puolituntia puudute sai vaikuttaa ja sen jälkeen olikin sitten neulan laitto. Puudute tikku pois nenästä ja neula tilalle. Olisipa se ollut niin helppoa. Pienen panikoinnin ja hyperventilaatioiden jälkeen neula saatiin survottua rustosta läpi kera ihastuttavan rutinan.
Sitten vasta se pahin alkoi. En juuri saanut muuta ohjeistusta kuin "käännä päätä alas päin" ja sitten sitä tavaraa alkoi valumaan. Suolaliuoksen kun lääkäri ampui sisään, oli se nimenomaan se kamalin kipu. Painetta kasaantui niin paljon noihin onteloihin, että luulin pääni räjähtävän. Sen verran tukossa ontelot taisi olla, ettei se liuos ihan ongelmitta sielä kulkenut. Kuulemma paljon saatiin pois, muttei se ihan oikeanlaiselta näyttänyt. Verta tuli paljon ja lääkäri sanoikin, ettei ihan nyt ole niin kuin pitäisi. Onneksi Mika oli mukana ja piti kädestä kiinni ja yritti lohduttaa sen itkun ja huudon keskellä. Pelottavaa oli, kun luulin tukehtuvani siihen liuokseen, kun lääkäri ei opastanut mitenkään hengittämisen kanssa, jolloin paniikissa sitten tein jotain mikä sai nesteet yms valumaan suoraan nieluun, mikä sai aikaan oksennut reaktion. Niin siisti ja mielyttävä operaatio ne sanoo...
Bakteeri viljelmä suoritetaan tässä seuraavaksi ja katsotaan kasvaako sielä jotain vai ei. Viikon välein pitäisi käydä punkteerauksessa, mutta en todellakaan lähde tuohon uudestaan, kun tästä ei mitään apua ole tuntunut vielä olevan. Toki vasta tänäänhän tämä tehtiin, mutta luulisi olon olevan edes vähän siedettävämpi. Polyyppia lääkäri epäilee, joka sitten olisi leikkauksella poistettava.
Mielummin oikeastaan toivon, että sielä olisi jokin leikkauksella lähtevä, kuin se vaihtoehto, että tämä olisinkin krooninen poskiontelotulehdus.

Onneksi tässä ennen seuraavaa lääkäri reissua on mysteeri matkan aika, eli maanantaina lähdetään Mikan ja Oliverin kanssa reissuun, mutta minne, sitä ei tiedetä kuin vasta lähtöportilla.