Ihana aurinkoinen syksy

Ihana rentouttava viikonloppu jäi jälleen taakse. Perjantai alkoi lääkäri käynnillä, jossa nyt sitten käytiin selvittämään tätä jatkuvaa flunssa kierrettä. No ei sen enempää uutta tietoa tullut kuin uusi poskiontelon tulehdus sen heilahtelevan kuumeen kaveriksi. Siihen antibiootti ja jos ei auta niin seuraavaksi homman nimi olisikin sitten akupunktio, ainakin lääkärin mielestä.

Lauantai aamupäivä hurahtikin tallilla ratsastelun merkeissä. On se vaan niin rentouttavaa puuhaa istua ison eläimen selässä ja hävittää kaikki häly ympäriltä. Itse saan ratsastuksesta aina ihan uutta puhtia arkeen! Ja pääsin samalla toki testaamaan uuden kypärän. Aina ajatellut, että ihan sama mitä sielä päässä on kunhan suojaa. Mutta nyt ostin ensimmäistä kertaa kypärän (lue. elämäni toinen kypärä), joka istuu täydellisesti päähän ja ero on kyllä huomattava. Suosittelen panostamaan kyllä siihen ratsastuskypärään, jos johonkin meinaa rahaa laittaa heppailussa.

Käytiin myös lauantai illasta pyöräilemässä ja vähän katselemassa maisemia. Käväistiin myös Kämärin luontopolulla, ihan mukava joo.

Sunnuntaina ajeltiinkin Leppävirralle päin orinoron rotkolle. Tosi mukava ja ihan oikeasti luontopolku isolla L'llä. Kumpparit olisi ollut oiva valinta, oli sen verran mömmöinen maasto. Maisemat aivan 10+ ja ilmakin sattui olemaan tosi mahtava. Pieni 7km lenkki siinä sitten käppäiltiin pariin tuntiin ja suunnattiin takaisin kotiin ruuanlaittoon. 

Viikonloppu päättyi mukavasti Rendelin pariin. Ja sen onkin tarina erikseen, ainut mitä itse sanon, että ei kiitos toista kertaa.

Ankkasalaatti

Lidlissä oli tällä viikolla ranskalaisia makuja tarjolla, ja sieltä bongasin ankan. Ajattelin, että voisi kokeilla on kuulemma hyvää. No eikun tuumasta toimeen, ankka koriin ja kaveriksi vähän salaattia ja kotiin kokkailemaan.

Ankka oli pakasteena, joten ensiksi odoteltiin hyvä tovi sen sulamista, mutta sen jälkeen.

1) Mausta ankka molemmilta puolilta vain suolalla ja pippurilla.
2) Laita ankka kylmälle pannulle nahkapuoli alaspäin, näin ankasta alkaa irtoamaan rasvaa eikä se suoraan jämähdä niinkuin kuumalle pannulle iskettäessä.
3) Laita odotellessa uuni lämpenemään noin 180 asteeseen ja sinne uunin kestävä astia lämpenemään.
4) Käännä ankka pannulla noin 5 min päästä ja anna toisenkin puolen paistua noin 5 min, kuitenkin niin että mahdollisimman paljon rasvaa olisi jäänyt pannulle
5) Nosta ankka uunissa olevaan jo lämpimään astiaan (tai jos käytössä pannu jossa EI ole muovikahvaa niin nosta pannu suoraan uuniin)
6) Anna olla uunissa noin 6-8min
7) Ota ankka uunista ja kokeile pintaa, jos se tuntuu samalta kuin tökkisit nenän kärkeä, se on hyvä.
8) Anna vetäytyä hetki, siivuta ja tarjoile raikkaan salaatin kanssa.

Täytetyt kanarullat

Löysin kivan reseptin netistä, jota sitten hieman tuunailin ja totetsinkin sen ihan käyttökelposeksi.

560g kanan rintafilee, maustamaton
1 avokado
1-2 mozzarella lohkoa
kirsikkatomaattia
basmatiriisiä

1) Halkaise rintafileet kahtia niin, että sinulla on kaksi ohutta fileepalasta ja nuiji hieman lihanuijalla molemmin puolin. Muista myös maustaa molemmilta puolilta. Itse käytin suolaa, pippuria ja kana/pihvi maustetta
2) Halkaise avokado, poista kivi ja pilko pieniä lohkoja tai muussaa avokado ikäänkuin quacamoleksi
3) Siivuta mozzarella ohuiksi viipaleiksi
4) Pilko kirsikkatomaatista poikittaissuunnassa pieniä siivuja
5) Ota filee pala ja laita siihen haluamasi miksaus esim. avokado ja mozzarella ja rullaa kana.
6) Asettele vuokaan niin että rulla pysyy kiinni
7) Paista 200 asteisessa uunissa noin 15min ja lisää kanan päälle mozzarellaa ja pidä uunissa vielä, kunnes mozzarella on sulanut.
8) Tarjoile riisin ja kasvisten kera.

Syksyn sävel

Yllättäen olen jälleen sairaana. Ikiflunssani ei vain ota loppuakseen, toki nyt varmaan vaikuttaa se, että meillä koulussa on jokin flunssa epidemia päällä. Tuntuu, että lähes joka toinen koulussa on jonkinlaisessa räkätaudissa. Onneksi tämä viikko koulussa on ollut todella rento, alku viikon olin saikulla kuumeilun takia, keskiviikkona oli hieman yli tunti koulua. Torstaina oli "täysipäivä" eli 8-14 ja nyt perjantaina meillä onkin etäpäivä.
Koulussa olen nyt ollut kohta kuukauden ja täytyy sanoa, ettei kyllä kaduta ollenkaan. On jotenkin hullua, miten sitä on käyttänyt aikaa stressaamiseen sen suhteen, että mikä minusta tulee isona. Kaikenmaailman vaihtoehdot ja koulutukset on käyty läpi, eikä mikään edes väkisin tuntunut kivalta. Avoimessa yritin opiskella tradenomiksi, mutta se ei vain lähtenyt. En saanut siitä hommasta sitä kipinää ja poltetta alaa kohtaan. Sitä ei vain oltu tarkoitettu minulle.
Mutta tämä media-ala, hassua kun ajattelee, että sitä olen opiskellut taidelukiossa kuvataidepuolella kolme vuotta, enkä silloin voinut kuvitellakkaan, että lähtisin alalle sen enempää opiskelemaan. Nyt en voisi kuvitella muuta. Tämä täyttää ne kaikki vaatimukset, mitä haluan työltä. Mielenkiintoista, varaa luovuuteen, selälle ystävällistä ja paljon koneella olemista.
Pian alkaisi meillä ensimmäinen työssäoppiminen, mikä ajatuksena hieman hermostuttaa. Ollaan vasta harjoiteltu ohjelmien käyttöä ja meidän pitäisi samantien lähteä 7- viikon mittaiseen työssäoppimiseen. Saa nähdä miten käy, kunhan sen paikan ensiksi jostain itselle löytäisi.

Me before you

  Katsoin tänään ensimmäistää kertaa elokuvan "Me before you" (suom. Kerro minulle jotain hyvää). Pitkään olen odottanut kyseisen elokuvan näkemistä ja nyt kun sen näin, niin ei kyllä jättänyt kylmäksi. Itse hyvin tunteellisena ihmisenä olin elokuvan loppuosan silmäkulma kosteana lähes kokoajan.
Niinkuin hyvä elokuva tekee, tämä laittoi minut ajattelemaan omaa elämääni ja etenkin parisuhdettani. Ajattelin nimenomaan sitä aikaa, mitä olin aikaa ennen Mikaa ja mitä olen nyt.
  Olin epävarma ja toisinaan jopa hieman pelokas ja ahdistunut kokemaan elämän haasteita. Pienet vastoinkäynnit nakertivat mielessä pitkään ja käytin paljon aikaa turhien asioiden murehtimiseen.
Teen edelleen kaikkea tätä, mutta paljon vähemmän. Olen oppinut arvostamaan itseäni ja antamaani panosta tekemiäni asioita kohtaan. Kuitenkin ehkä tärkein, mitä olen oppinut itsestäni huomaamaan, on se, että olen juuri hyvä tälläisenä kuin olen. Minun ei tarvitse olla jotain muuta, mitä oikeasti en ole, vain miellyttääkseni muita.
  Osaan kohdata vastoinkäymisiä nykyään paremmin, sillä ymmärrän nyt ettei niistä tarvitse yksin selvitäkään. Tuntuu jotenkin tyhmältä sanoa, että ollaan Mikan kanssa koettu paljon vastoinkäymisiä, koska näinhän se ei ole. Mutta on meillä sattunutkin jo riittävästi alamäkeä. Ensiksi oli minun selkä hässäkkä (ja Mikan intti, joka oli minulle henkisesti haasteellista). Tämän jälkeen päästiinkin muuttamaan yhteen, mutta home kämppään. Kun home kämpästä lähdettiin, päästiin ihan ok asuntoon. Sitten Sinatra sairastui ja sitä jatkui jonkin aikaa, kunnes tein päätöksen laskea kissa kivuistaan ja päästää viimeiselle matkalleen. Kun Sinatra lopetettiin, olin henkisesti paskana. Niin paskana, ettei sitä ihmisjärki voi käsittää, mutta ilman Mikan tukea ja vahvuutta asian kanssa, en olisi niin nopeasti asiasta toipunut. Toki Mersun nopea kotiutuminen helpotti paljon tehtävää surutyötä.
Myös oma kouluun pääsemättömyyteni, kolmena vuotena peräkkäin söi itsetuntoa, mutta myös loi epävarmuutta meidän molempien jatkoon, työpaikkojen jne suhteen.
  Yhdessä olemme koko ajan kohdanneet haasteet, vaikka ne olisivatkin vain toisen henkilökohtaisia haasteita. Pelkkä toisen läsnä olo ja läheisyys voi toisinaan olla lohdullisempaa kuin tuhat sanaa tai kaunis ele. Se sanaton ymmärräys ja side, joka meidän välille on näinkin lyhyessä ajassa kehittynyt, on jotai, mitä ilman en enään osaisi enkä halua olla.
  Tämä parisuhde on tähän saakka tarjonnut minulle tutkimusmatkan aikuisuuteen ja itsenäisyyteen, mutta myös katsauksen minuun itseeni. Olen oppinut paljon, mitä on olla vastuuntuntoinen aikuinen. Toki olen elänyt samaan aikaan muutosvaihetta, kun on aika lentää pesästä ja aloittaa oma elämä, mutta olisinko koskaan saanut kaikkea sitä mitä minulla nyt on, ilman Mikaa. Olisinko koskaan kokenut kaikkia iloja ja suruja, onnistumisia ja vastoinkäymisiä ilman Mikaa. Uskon, että osaa en ja osan kyllä, mutta kun tälläiset hetket jakaa toisen kanssa, tulee niistä merkittäviä.
  Tämän elämän saa elää vain kerran ja olen iloinen, että olen löytänyt rinnalle miehen, jota voin kutsua puolisoksi, sielun kumppaniksi ja ennen kaikkea parhaaksi ystäväksi. Ketä saan rakastaa niin hyvinä kuin huonoina hetkinä