Stressin stressi

Tulin tänään siihen tulokseen, että stressilläni on oma stressinsä. Kuinka päädyin tähän huimaan löydökseen?
Olen lukion jälkeen lähinnä tuhlannut energiaa etsiessäni sitä omaa alaa, jota haluaisin lähteä opiskelemaan. Eli kohdallani "lukio antaa 3 vuotta aikaa miettiä mitä haluaa tehdä", ei toiminut niinkuin oletin sen toimivan lukion aloittaessani. Kaiken sen haahuilun ja kokeilun jälkeen tajusin, että media-ala on se oma juttuni. Aloitin Varkaudessa koulun ja pääsin mahtavaan paikkaan työssäoppimaan, jossa suoritin yhteensä kahdeksan näyttöä noin alle kahteen kuukauteen.

Nyt suunnitelmissani on hakea useampaan eri kouluun opiskelemaan graafista suunnittelua. Ennakkotehtäviä on näin ollen paljon. Siis todella paljon. Tällä hetkellä työstän samanaikaisesti kahden eri koulun töitä ja töitä on yhteensä noin 15 kappaletta. Nämä pitäisi saada valmiiksi ennen helmikuun loppua, jolloin tulee kahden muun koulun ennakkotehtävät. Eli kiirettä pitää, sillä noin puolet on tällä hetkellä valmiina.
Mukaan mahtuu niin vesiväreillä lutraamista kuin kollaasin askartelua. Muutamat olen toteuttanut koneella, osoittaakseni hallitsevani useita eri tekniikoita. Hiilillä olen jotain koittanut tuhertaa, samoin kun tusseilla jotain saada paperille syntymään.
Ja tästä päästäänkin siihen stressin stressiin. Olen ihminen, joka hermoilee ja stressaa paljon, kuulemma monesti ihan turhaan. Näin monen välivuoden jälkeen, itselläni on kohtalaisen kovat paineet ja toki odotuksetkin, siitä jospa nyt olisi minun hetkeni saada koulupaikka. Stressi alkaa siis syntymään jo ajatuksestakin, mitä jos en saakkaan paikkaa. Miten jatkan sitten, kun olen nyt koulustakin valmistumassa? Mitä jos en saa Varkaudesta töitä? Mielessä liikkuu monta kysymystä, vaikken ole vielä edes hakenut kouluihin, saati postittanut ennakkotehtäviä.

Praha

Miniloma Prahassa päättyi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Saatiin Mikan kanssa vanhemmiltani joululahjaksi "mysteeri matka" ja nimensä mukaisesti mysteerinä matkan kohde säilyi aina lähtöportille saakka. Oliver oli mukana ja hän sitten tiesi tarkalleen minne mennään ja oli suunnitellutkin paljon meille ohjelmaa tuolle pika visiitin ajaksi.
Oltiin mukavassa hotellissa, ihan kivenheiton päässä Kaarlen sillasta eli todella lähellä kaikkea oikeastaan. Astronominen kello, Prahan linna ja vanha kaupunki nähtävyyksineen oli lähempänä kuin osasi kuvitella.
Viiden päivän reissun aikana tuli käveltyä yhteensä 101,174 askeleen verran ja kilometrejä kertyi huimat 70,25km eli paljon tuli käveltyä ja nähtyä samalla paikkoja.
Itselle Taidelukiossa kuvataidelinjalla opiskelleena reissun kohokohta taisi olla National Galleryn näyttely, jossa oli tarjolla Salvador Dalia, Alfons Muchaa sekä Andy Warholia.
Prahassa ruoka oli halpaa, etenkin jos malttoi kävellä hieman turisti alueiden ulkopuolelle. Me kävimme viimeisenä iltana syömässä Prahan TV-tornissa 66 metrin korkeudessa. Itse söin jänistä pekoniin käärittynä kvinoan kera sekä join maustettua vettä, hinnaksi aterialle tuli noin 22e. Eli sellaista oikeasti astetta hienompaa ravintolaruokaa sai aika edullisesti. Olut oli myös halpaa, mutta itse kun en sitä juo, niin en tästä halpuuden ilosta osannut nauttia.
Ostokset oli aika samoissa hinnoissa Prahassa kuin täälläkin. Toki meille sattui hyvä tuuri, kun oli alennus myynnit meneillään niin sattui ihan kelpo löytöjä matkaan.
Nähtävää olisi riittänyt vaikka millä mitalla ja osa jäikin niin sanotusti ensi kertaan. Itse kyllä pidin sen verta kyseisestä paikasta, että takuulla lähden joskus uudestaankin.

Poskiontelo punkteeraus

Tänään koin elämäni toistaiseksi kauheimman kipuelämyksen, poskiontelopunkteerauksen. Olin aikaisemmin lukenut paljon toimenpiteestä ja keskustellut kroonikkojen kanssa, jotka näissä enemmän joutuvat käymään. Suurin piirtein tiesinkin millainen on kyseinen toimenpide on sinne mennessäni, mutta en kyllä koskaan olisi osannut kuvitella millaiseen kipuiluun olin itseni laittanut.
Puudutuksen laitto oli ihan kamala. Lääkäri runnoi puudutus tikun sen verran napakasti, että kipu tuntui silmänpohjassa asti eikä varmaan kellään jäänyt käytävän puolella epäselväksi, ettei hyvältä tuntunut. Oikein hävettää näin jälkikäteen, millaisen huuto orkesterin sain aikaiseksi toimenpiteen aikana.
No puolituntia puudute sai vaikuttaa ja sen jälkeen olikin sitten neulan laitto. Puudute tikku pois nenästä ja neula tilalle. Olisipa se ollut niin helppoa. Pienen panikoinnin ja hyperventilaatioiden jälkeen neula saatiin survottua rustosta läpi kera ihastuttavan rutinan.
Sitten vasta se pahin alkoi. En juuri saanut muuta ohjeistusta kuin "käännä päätä alas päin" ja sitten sitä tavaraa alkoi valumaan. Suolaliuoksen kun lääkäri ampui sisään, oli se nimenomaan se kamalin kipu. Painetta kasaantui niin paljon noihin onteloihin, että luulin pääni räjähtävän. Sen verran tukossa ontelot taisi olla, ettei se liuos ihan ongelmitta sielä kulkenut. Kuulemma paljon saatiin pois, muttei se ihan oikeanlaiselta näyttänyt. Verta tuli paljon ja lääkäri sanoikin, ettei ihan nyt ole niin kuin pitäisi. Onneksi Mika oli mukana ja piti kädestä kiinni ja yritti lohduttaa sen itkun ja huudon keskellä. Pelottavaa oli, kun luulin tukehtuvani siihen liuokseen, kun lääkäri ei opastanut mitenkään hengittämisen kanssa, jolloin paniikissa sitten tein jotain mikä sai nesteet yms valumaan suoraan nieluun, mikä sai aikaan oksennut reaktion. Niin siisti ja mielyttävä operaatio ne sanoo...
Bakteeri viljelmä suoritetaan tässä seuraavaksi ja katsotaan kasvaako sielä jotain vai ei. Viikon välein pitäisi käydä punkteerauksessa, mutta en todellakaan lähde tuohon uudestaan, kun tästä ei mitään apua ole tuntunut vielä olevan. Toki vasta tänäänhän tämä tehtiin, mutta luulisi olon olevan edes vähän siedettävämpi. Polyyppia lääkäri epäilee, joka sitten olisi leikkauksella poistettava.
Mielummin oikeastaan toivon, että sielä olisi jokin leikkauksella lähtevä, kuin se vaihtoehto, että tämä olisinkin krooninen poskiontelotulehdus.

Onneksi tässä ennen seuraavaa lääkäri reissua on mysteeri matkan aika, eli maanantaina lähdetään Mikan ja Oliverin kanssa reissuun, mutta minne, sitä ei tiedetä kuin vasta lähtöportilla.

Opin tiellä

Syksyllä aloitin täällä Varkaudessa opiskelemaan media-alan perustutkintoa ja valmistuttuani minusta tulee mediapalvelujen toteuttaja (vanhalla nimikkeellä media-assistentti). Minun kohdallani, kun olen lukion käynyt, koulu kestää sen kaksi vuotta. Olen kuitenkin tässä koko syksyn ja alku talven pistänyt pökköä pesään ja olenkin tilanteessa, että valmistuminen on aivan kiven heiton päässä. Olin aluksi suunnitellut valmistumis ajankohdaksi kevättä eli toukokuuta. Kuitenkin olen edennyt nopeampaa vauhtia, kuin olisin osannut kuvitella. Työssäoppimispaikalla on tähän ollut kyllä hurjan suuri vaikutus. En olisi varmaan missään muualla onnistunut tekemään näyttöjä ja oppimaan erilaisia asioita kuin Varkauden kaupungilla. Kyllä kun sitten jonain päivänä tuolta lähden, on se oleva haikeaa, en ole monessa työpaikassa ollut, jota voisin yhtä lämpimästi suositella muille.

On tässä toki ollut alamäkeäkin, lähinnä oman terveyden kanssa. Nyt on tämä sairastelu mennyt siihen pisteeseen, että puhutaan todennäköisesti kroonisesta poskiontelo tulehduksesta tai sitten jonkin sortin polyypista/kystasta. Se selviää perjantaina, kun pääsen (lue pelon sekava joudun) poskiontelo punkteeraukseen. Hieman hermostuttaa kyseinen toimenpide, mutta olen saanut hyviä neuvoja ja vertaistukea ihmisiltä, joilla on samoja ongelmia ollut (kiitos facebook ryhmien!).

Viikko vielä, niin lähdetään Mikan ja Oliverin kanssa Mysteeri matkalle. Miksi mysteeri? Siksi, että minä tai Mika ei tiedetä yhtään minne ollaan menossa. Saatiin siis joululahjaksi äitiltä ja iskältä 5pv kestävä matka jonnekkin, minkä sijainti on meille mysteeri lentokentälle asti. Sen verran tiedetään siis, että kentälle mennään ja passi mukana. Oliver tietää ja velipoika onkin meille ns. matkaopas.

Mersusta otettiin jouluna tälläinen joulukorttikuva. Hieman on katti päässyt lihoamaan Zapan muutettu meille väliaikaisesti asumaan, Loikkasen paranneltea leikkauksesta. Huomaa myös, että on kameran vaihto edessä jossain vaiheessa. Alkaa tämä kaksi kertaa taikkarin käynyt, 8 vuotta vanha luottovehje olla tiensä päässä pikkuhiljaa.