sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kohti uutta alkua

Ylihuomenna on uusinta yritys luudutusleikkaukseen. Tiistai aamuna aikaisin päräytän bussilla Jyväskylään ja marssin terveystaloon. Hieman toki jännittää, nyt kun lähden yksin kohti pelottavaa, mutta toisaalta kun sen marssijärjestyksen sielä tietää niin ei siihen kädestä pitäjää tarvita. Vaatteiden vaihdon jälkeen saan napit naamariin ja käyn yöpuulle.
Toki siitä nukutuksesta herääminen hieman jo nyt v-tuttaa, koska edellisellä kerralla (2009) oli niin huono olo, ettei sen takia mistään meinannut tulla mitään. Nyt jo viisastuneena olen päättänyt olla sielä terveystalolla ainakin yön yli ellei jopa kahden, sieltä kuitenkin pahimpiin kipuihin on välitön apu saatavilla ja varmaan vähän tehokkaammat lääkkeet on heillä sielä käytössä, mitä kotiin saadaan.
Yritän kirjoitella seuraavan kerran blogia sitten leikkauksen jälkeen ja kertoa, miten toimenpide sujui ja miltä uusi elämän terveen selän kanssa on lähtenyt käyntiin!
Adiós!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

tie vie pohjoiseen

Monen monta vuotta olen halunnut lähteä käymään pohjoisessa suomessa. Tänä kesänä tälle haaveelle sattui vihdoin mahdollisuus ja Mikan kanss...