Kohti kadonneita unelmia

Ratsastus. Jo pienestä pitäen pidin hevosista, oikeastaan kaikista eläimistä, mutta hevoset ja koirat olivat ehdottomia suosikkeja. En tiedä mistä hinku päässä ratsastamaan syntyi, varmaankin johtuu siitä että tädilläni oli hevonen, jonka selässä pääsin jo pienenä istumaan. Kävin n. 4-luokalla ollessani pieni muotoisella ratsastusleirillä, jossa opeteltiin ihan alkeita. Alkaen miten jalustimia pidetään jalassa ja miten istutaan. Siitä sitten ei enään ollutkaan paluuta enään. Hevoskärpänen puri minua pahemman kerran.
Ratsastus ei kuitenkaan ole harrastus halvimmasta päästä. Sain pitkään hinkua ennenkuin sain luvan lähteä alkeiskurssille. Sovimme vanhempien kassa että kerran viikossa, ei enempää.

Olin mielestäni onnekas. Sain aloittaa ratsastuksen ala-asteella (n. 2007) ja pääsin nopeasti etenemään alkeistunneilta ns. oikeille ratsastustunneille. Taisi mennä noin 5kk kun olin ensimmäisissä "estekisoissa". Aloitin ristikkoluokissa, joita muistaakseni piti käydä 2kpl ennen kuin sai siirtyä eteenpäin. Siinä sitä sitten oltiin. Harrastus oli vienyt täysin mukanaan ja melkeimpä elin ratsastusta varten. Sitä kun kokee löytäneensä sen oman jutun, mistä pitää ja missä pärjää jotenkuten, siitä tahtoo pitää kiinni kynsin hampain.
Paljon tuli tallilla koettua niin hyvää kuin puhdasta paskaa. Henkinen kasvaminen hevosten parissa on varmaan se kovin asia. Pitää osata ottaa vastuuta isosta eläimestä, hoitaa se valmiiksi ratsastustunnille tai valmennukseen ja sen jälkeen katsoa se jälleen kondikseen. Tavallinen päivä tallilla, jolloin on myös tunnin ratsastustunti ottaa aikaa noin 3-4h.
Koen myös tallivuosien kasvattaneen stressin sietokykyä, jota tarvittiin nimenomaan kisatilanteissa.



2009 keväällä oli ensimmäiset aluekisat luokassa 80cm. Se oli sen hetkisistä saavutuksistani ehdottomasti kovin. Niitä varten kävin monet valmennukset ja vuodatin monet kyyneleet pieleen menneiden treenien jälkeen. Vastapainona toki oli monet onnistumiset. Niiden kautta kuitenkin onnistuin ratsastamaan itseni palkintosijalle.
Kesä menikin lomaillessa koulusta ja hevosista. Kesällä kävin yhdellä leirillä, joka oli edellytyksenä syksyn aluekisoja varten.
Oikeastaan kesällä huomasin jotain, mikä tuli muuttamaan harrastamiseni lopullisesti.
Syksy koitti ja treenit esteiden parissa jatkui tiukasti. Uutena asiana minulle oli kuitenkin tullut lievä selkäkipu, joka toisinaan oireili pahasti ja toisinaan oli ihan sama miten päin hevosen selästä putosi, niin ei tuntunut missään. Kohti kisoja kuitenkin mentiin ja sen mukaan harjoiteltiin. Viikkoa ennen syksyn aluekisoja putosin 4 kertaa harjoituskisoissa 90 okserilla. Ei vaan homma luistanut sinä päivänä.
Aluekisat meni hyvin, olin jälleen omassa luokassa palkintosijoilla, 3. tai 4., en oikeastaan edes muista. Näiden kisojen jälkeen tein kuitenkin jotain, mitä en olisi koskaan uskonut tekeväni. Jätin hevosen kaverin hoidettavaksi ja lähdin selkäkipuisena kotiin huilaamaan.
Viikko siitä eteenpäin ja jätin ratsastustunnin kesken kipujen takia. Sen jälkeen alamäki alkoi.

Selkäleikkaus suoritettiin jo marraskuussa 2009, iso, keskellä ja sisäänpäin kääntynyt välilevynpullistuma nikamavälissä 4 ja 5. Toukokuussa olinkin jo jälleen hevosen selässä. Minulle kuitenkin muodostui iso kynnys lähteä uudelleen samalle tallille, jolla olin kilpaillut. Niimpä harrastus jäi tauolle ja päätin antaa aikaa opiskeluun enemmän ja vähemmän, mutta myös keskittyä selkään.
Ja nyt näin 7 vuotta myöhemmin kävin saman rumban uudelleen. Tällä kertaa oli vasenvoittoinen ns. normipullistuma ja hieman ahtaumaa hermokanavissa. Sama lääkäri leikkasi minut kuin aiemmin. Operaatio ja toipumisaika olivat vain suuremmat tällä kertaa. Titaania sain rankaan tukemaan luudutusta.

Miksi kukaan täysjärkinen haikailisi tälläisen perään? Kaiken kokemansa jälkeen. En tiedä olenko ihan kaheli vai oikeasti hullu. Monesti mietin, mitä olisinkaan valmis antamaan jotta pääsisin jälleen hevosen selkään, kokeilemaan miltä tuntuu lähestyä okseria ja tuntea hevosen ponnistavan sen yli. Kaikki nämä ovat toistaiseksi jääneet haaveiden rintamalle. Toki minulla on lääkärin lupa kokeilla kevyttä ratsastamista, mutta koska tiedän olevani moinen rämäpää, en malttaisi. Lähtisin todennäköisesti koettelemaan kestävyyteni rajoja ja varmaan rikkoisin enemmän paikkoja kuin saisin mielihyvää rakkaasta harrastuksesta.
Olen usein ajatellut, jos olisin tyytynyt käymään kerran viikossa tavan ratsastustunnilla enkä ravannut useamman kerran viikossa tunneilla ja valmennuksissa, olisiko selkäni koskaan mennyt moiseen kuntoon. Oliko se muutaman vuoden unelman eläminen kaiken tämän kärsimyksen arvoista. Mielestäni oli. Eikä se ratsastus yksinään todennäköisesti tätä selkäongelmaa ole tuonut. Toki asialla voi olla suuri vaikutus, että selkäni on mitä on, mutta ihan yhtälailla syy voi olla rankenteellinen.
En ole katkera siitä, että olen joutunut luopumaan rakkaasta harrastuksesta. Asia ilman muuta harmittaa ja monesti olen kuvitellut, missä tilassa harrastukseni olisi tällähetkellä, jos selkäni ei olisi pettänyt minua.

En kuitenkaan usko tämän olevan rakkaan harrastuksen loppu. Tiedän tämän olevan vain välivaihe, joka kasvattaa minua henkisesti entistäkin sisukkaammaksi taistelijaksi. Tiedän jonain päivänä kisaavani jälleen esteratsastuksessa. Tiedän pystyväni siihen. En ole luovuttaja enkä ajatellut luovuttaa tämänkään suhteen.

En yksinkertaisesti muuttaisi mitään.

Pieni välikatsasus tähän hetkeen

Vähän on tämä blogi jäänyt unholaan tässä syksyn kiireiden parissa. Paljon on siis tapahtunut, mistä aloittaisin.
Ensinnäkin sairasloma on lusittu ja heti pääsin aloittaman työt Juvan M-Marketissa. Eli näppärät lukijat ymmärtävät samantien osoitteen vaihtuneen Savonlinnasta Juvalle. Vihdoin pääsin siis omilleni ja asumaan yhdessä Mikan ja Sinatran kanssa. Otettiin kotoa kissa mukaan niin ei lemmikittä olo vaikuta allergioihin.
Koulu asiat leijuvat edelleen ilmassa. Tällä hetkellä olen Savoniassa kirjoilla polkuopiskelijana. Suoritan monimuotona siis tradenomin tutkintoa, mutta yllättäen ala ei tunnu omalta. Eli onneksi en varsinaisesti kyseisessä koulussa ole. Opintoja kuitenkin ajattelin käydä sen 60op, josta olen maksanutkin.

Kuntokuuri

Tuon edellisen kontrolli käynnin jälkeen pääsin vihdoin ja viimein aloittamaan kuntosalilla käymisen. Hieman jännitti, kun en kuitenkaan 9 kk:een ollut päässyt käymään salilla ja muutenkin olin ollut liikkumatta sen enempää tammikuulta asti.
Voin sanoa, etten ole koskaan kokenut yhtä ristiriitaisia tuntemuksia liikkumisesta kuin sen ensimmäisen salikerran jälkeen. Toisaalta oli ihana nähdä, että pystyn loppujen lopuksi aika moneen asiaan, toisaalta oli kamala nähdä se kunnon rapistuminen. Oksentamisen onnistuin välttämään juuri ja juuri ensimmäisellä kerralla, mutta toinen kerta menikin jo paljon paremmin.
Sali ohjelmani on kaksijakoinen, mutta siinä on myös ns. kolmas osio mukana, jos haluan käydä joskus useamminkin salilla. Mutta pääpaino ohjelmassani on keskikropan tukijalihasten vahvistaminen. Paljon on myös jalkoihin kohdistuvaa liikettä. Käsipäivä löytyy ohjelmastani myös, mutta kerrottakoon ettei se kuulu suosikkeihini toisin kuin jalkapäivä.

Selkä on siis lähtenyt kovaa vauhtia kuntoutumaan. Sairaslomaa olisi vielä kuitenkin heinä-ja elokuu, jonka jälkeen nähtäväksi jää minne nokkani suuntaan. Kuopioon olisi tarkoitus kuitenkin lähteä opiskelemaan avoimeen amk:iin tradenomin opintoja ja samalla sitten päästä työskentelemään. Mutta niinkuin sanottu, niin vielä tässä kerkeää suunnitelmia muuttamaan ainakin pari kertaa ennekuin sairaslomakaan on kerennyt päättyä.

Kontrolli käynti vol. 2

Niin sitä taas tuli reissattua Jyväskylään ja takaisin selkä asioiden tiimoilta. Aamulla lähdettiin Oliverin kanssa aikaisin bussilla menemään ja perillä oltiin jo 11 maissa.
Pitkään hermoilin mikä on tuomio röntgenkuvien perusteella, jotka minulla oli mukana. Olisiko luutuminen käynnistynyt niin kuin pitää vai olisiko sielä jotain mennyt pieleen? Kaikenmaailman kauhukuvia kerkesin jo päässäni synnytellä, kunnes lopulta tuli vuoroni mennä lääkärin puheille.
Tohtori tuikkasi cd-levyn koneeseen ja syvässä hiljaisuudessa katsoi kuvia, jotka minun silmääni näytti aika pelottavilta. Kun hiljaisuutta oli jatkunut pari pitkää minuuttia, katsoi lääkäri minua ja totesi kaiken olevan niinkuin pitää.
Näin lyhykäisyydessään lääkäri sanoi, että kulma mihin selkä on alkanut vauhdilla luutumaan on juuri oikea. Selän liikkuvuus on erittäin hyvä, sillä eteen, taakse ja sivuille taivutukset onnistuivat hyvin ja selkään tuli kaunis kaari. Lihas jäykkyyttä on edelleen kohtalaisen paljon, mutta se on täysin normaalia.
Kun kysyin mitäs kaikkea sitä nyt voi käydä tekemään, vastaus yllätti todenteolla. Kaikki on sallittua, mutta "hyvän maun rajoissa" eli kaikki mikä ei tunnu liian pahalta selässä. Toki kaikkea ei voi varmasti vielä kuvitellakkaan tekevänsä eikä kaikkea voi kerralla lähteä tekemään. Eniten odotan sitä, että pääsen istumaan hevosen selkään, josta erikseen kysyin mitä mieltä hän on. Ja se on kuulemma ihan ok.

Jos kysytään, miltä nyt tuntuu, on siihen aika helppo vastata. Nimittäin helvetin hyvältä. En voisi olla iloisempi tähän kehitykseen, mikä on selän kanssa ollut. Kaikki on tapahtunut niin hyvällä vauhdilla ja juuri niin hyvin, kuin olin koskaan toivonut. Jopa paremmin mitä olin ikinä uskaltanut haaveilla. Tämän henkisen ja fyysisen kamppailun jälkeen koen olevani vahvempi kuin koskaan ennen joka saralla. En voi kuin hymyillä ja olla kiitollinen kaikesta.

Mitä kuuluu - kutä miiluu

Nyt on pahimmat hässäkät tästä ajankohdalta ohi. Pääsykokeet oli ja meni. Niistä muutamalla sanalla voisin kertoa tässä. Eli sanotaan suoraan, että toiset oli ihan ok tuntuiset ja toiset oli todella hankalat. Tietojärjestelmätieteen pääsykokeet oli siis 27.5 Jyväskylässä. Niihin ei ollut ennakko materiaalia vaan se jaettiin kokeen alussa. Siihen oli aikaa tutustua 30min, jonka aikana sai kirjoittaa muistiin panoja aineistosta. Tämän jälkeen nenän eteen jaettiin tehtävät juuri luetusta aineistosta. Joukkoon mahtui muutama palikka testi kuten "Kuinka paljon painaa kaksi tiiltä, kun yksi tiili painaa kilon ja puoli tiiltä?". Tässäkin osa oli helpompia ja osa vaikeampia, mutten pitänyt pääsykokeita mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeina.
No sitten 8.6 oli jälleen Jyväskylässä pääsykokeet, tällä kertaa kauppatieteiden. Niihin olin valmistautunut enemmän kuin huolella. Monta tuntia tuli kulutuettua päivässä pääsykoekirjojen edessä ja stressattua itseltä hiukset päästä. Koe itsessään sitten tuntuikin hieman pettymykseltä. Täytyy sanoa, että kun harjoituspääsykokeita teki niin tuntui, että toivoa on. Mutta kun se koe sitten napsahti nokan eteen, ne viimeisetkin toivon kipinät sammui. En kuitenkaan ihan täysin ole luovuttanut, vaikka kokeen jälkeen olikin paska fiilis. Luotin lähinnä vaistoon koetta tehdessä, saa nähdä oliko se virhe vai ei.

Viime lauantaina Savonlinnassa oli näytillä vanhoja autoja kesän avaus tapahtuman yhteydessä. Sanotaanko näin, että vaikken mikään tosiluokan autotietäjä ole, odotin innolla monta päivää pääsenkö näkemään unelma autojani. Sielähän niitä oli. Pari kaunista mustangia pääsin päivän aikana näkemään, mikä oli oikeastaan viikon yksi koho kohdista. 

Lauantai illasta sitten Oliverin johdolla otettiin valokuvia minusta ja Mikasta. Nämä kuvat oli tarkoitus ottaa silloin, kun mentiin kihloihin, mutta kai parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Oliverin ottamia kuvia muuten löytää osoitteesta https://www.flickr.com/photos/oliver_max_axel

Huomenna sitten suuntana jälleen Jyväskylä kera Oliverin. Tällä kertaa reissun aiheena selän kontrolli käynti ja sisarusten kesäreissu. Siitä lisää sitten myöhemmin!

3kk sitten...

Tasan kolme kuukautta sitten oli hieman erilaiset olot. Olin muutamia tunteja aikaisemmin herännyt nukutuksesta Jyväskylän terveystalossa. Eli voisi sanoa, että kolme kuukautta sitten alkoi uusi mahdollisuus selän kanssa.
Kun vertaa sitä hetkeä sielä, tähän hetkeen, niin kehityksen voisi sanoa olevan hurja. En olisi uskonut, että kuntoutus tulisi olemaan näin mutkatonta ja helppoa. Toki alku oli hieman takkuinen, mutta kellä ei olisi niin suuren leikkauksen jälkeen.
Tähän mennessä olen jo käynyt muutamia kertoja juoksemassa/hölkkäilemässä. Siihen selkä aluksi loogisestikkin reagoi hieman, mutta seuraava kerta olikin jo kivuton. Salille olisi tarkoitus uskaltautua kokeilemaan tässä lähiaikoina, miten hommat sielä sujuu. Edelleen on painavien asioiden kanssa rajoitus eli max 10kg painavia painoja saan kannella, mutta sitä painavemmat on toistaiseksi vielä kieltolistalla.

Selän osalta kaikki siis on paremmin, mitä olin toivonut. Sairasloma jatkuu valitettavasti, olin jo odottanut kesän töitä, mutta ne nyt jää myöhempään hetkeen. Ja toisaalta kerkeäähän sitä töitä tekemään sitten myöhemminkin. Perjantaina olin pääsykokeissa Jyväskylässä ja puolentoista viikon päästä olisi sitten viimeiset. Ja 18 päivää niin kersantti kotiutuu Utista, joten voisiko kesä oikeastaan enään paremmin alkaa?

Rush Hour

Hieman on päivittelyt tänne jäänyt vähemmälle kaiken kiireen keskellä. Paljon menee aikaa pääsykokeisiin lukemisessa ja jäljelle jäävän ajan olen pyrkinyt hyödyntämään selälle jotenkin.
Fysioterapiassa käyn edelleen tiukasti. Viime viikon käynnillä sain lisäohjeita, joihin kuuluu mm. lankutus ja jumppapallon kanssa muutama harjoitus. Vielä ei mitään kovin raskaita ja rankkoja treenejä saa vetää, mutta jos kaikki on selässä mennyt niinkuin pitää, niin ensi kuussa aloitan salilla käynnin. Juoksemista olen myös jo kokeillut, ei toki pitkää matkaa, ihan puhutaan pienistä hölkkäys pyrähdyksistä. Kuitenkin nämä pyrähdykset tuntuu huimalle kehitykselle, kun miettii aikaa ennen leikkausta, jolloin ei voinut edes kuvitella juoksemista tai enää edes uintia, joka sekin rasitti selkää hyvin paljon. Uimista en vielä ole kokeillut, mutta tarkoitus olisi lähiviikkoina käydä kokeilemassa. Järveen uskaltaa vasta sitten kun tietää, että se on tarpeeksi lämmintä.
Toukokuun loppupuolella otetaan Savonlinnassa röntgen kuvat ja kesäkuun alussa, kun on pääsykokeet Jyväskylässä, käyn samalla lääkärini luona näyttäytymässä kuvien kera. Silloin arvioidaan, miten luutuminen on lähtenyt käyntiin ja silloin päätetään miten pian pääsen salille ja harrastamaan muita vähän rankempia lajeja kuten ratsastusta. Toki siihen hetkeen voi vierähtää hetki ennenkuin taas pääsen hevosen selkään.

Ostin itselleni uuden objektiivin (Canon EF 40mm f/2.8 STM), jota olen nyt hieman päässyt jo

testailemaan. Aivan ihastuttava pikku putki!

Fysioterapiaa

Maanantaina pääsin vihdoin ja viimein aloittamaan fysioterapian. Oikeastaan odotin jo pitkään, milloin pääsisin käymään sielä. Sain kunnolliset ohjeet, miten voin selkääni alkaa kuntouttamaan. Kyllä nyt kun on noiden ohjeiden mukaan tehnyt sen 3 päivää jo, niin olo on heti paljon virkeämpi ja energisempi. Toki liikkeeni on kaikki lattiatasossa tehtäviä pieniä sarjoja, joilla vahvistetaan korsettia. Mutta sehän tässä oikeastaan onkin tärkeintä saada ensiksi hyvään kuntoon, ennenkuin uskaltaa lähteä kauheasti muuta tekemään. Kävellä onneksi saa (ja pitää) paljon. Odotan vain enemmän sitä aikaa kun saan luvan lähteä hölkkäämään ja myöhemmin siitä juoksemaan.
Tänä kesänä oli tarkoitus olla koko kesä töissä ja säästellä rahaa mukavaan reissuun. Mutta toisin kävi senkin kanssa, kun tämä sairasloma nyt on sinne elokuun loppuun asti. No on ainakin aikaa stressata pääsykoe asioita ihan huolella koko kesä.

Kontrolli käynti

Kontrolli käynnillä kävin tänään iskän kanssa Jyväskylässä. Kaikki mennyt juuri niinkuin pitääkin. Vielä pitäisi malttaa olla juoksematta ja menemättä  salille, mutta kävellä saa mielensä kyllyydestä, joka edes auttaa luutumista! Röntgeniin sain lähetteen ja se olisi sitten suoritettava 3kk'n kuluessa, jolloin arvioidaan sitä, kuinka hyvin luutuminen on käynnisä. Sen jälkeen mahdollisesti saakin jo sitten aloittaa vähän enemmän normaalia muistuttavan elämisen ja olemisen. Mutta kohokohtana on varmaankin se, ettei ratsastusta tarvitse lopettaa. Se itseäni jännitti eniten, vaikken yli kahteen vuoteen ole satulaan noussut. Nyt ainakin tiedän, että jatkossakin voin käydä verestämässä tuntumaa ja hankkimassa kipeän hanurin ja pohkeet. Kunpa sitä pian jo pääsisi kokeilemaan..

Nostalgiaa

Asia mitä tällä hetkellä eniten (niinkuin yleensä aina) tekisi mieli tehdä, on tanssia. Nyt kun se kuuluu näiden kiellettyjen asioiden listaan yllättävän pitkään, tuntuu kuin osa minusta olisi kuoliossa. En ole tanssia ikinä harrastanut enkä koe siinä olevani erityisen hyväkään, mutta se on ollut sellainen "oma juttu" jota olen itsekseni kotona esim. siivouksen yhteydessä harrastanut. Muutenkin jos on ollut tylsää olen napannut kuulokkeet päähän ja alkanut tanssia ja opetella jotain uutta. Nyt kun iskee tylsyys, makoilen vain sängyllä tai kävelen ympyrää.
Tällä hetkellä istun oman työpöydän ääressä kuulokkeet päässä ja annan musiikin huutaa. Täytyy sanoa, että itsensä aloillaan pitäminen on varmaan yhtä hankalaa kuin koiran jolla on kirppuja. Muutenkin kun selkä alkaa olemaan suht kivuton ja pikkuhiljaa alkaa normaalit liikeradat löytymään, on vaikea muistaa, ettei saisi vielä pariin viikoon selkää kauheasti taivutella tai kumarrella. Saatika sitten heiluttaa peppua teinivuosien nostalgia biisien mukana. (On muuten yllättävn ihana Knife Partyn, Hardwellin, Martin Garrixin ja Ummet Ozcanin jälkeen laittaa Britney Spears, Gwen Stefani, Pussycat Dolls, Shakira, Rihanna, Black eyed Peas jne raikamaan kuulokkeista) 

Alla muutamia ehdottomia nostalgisia suosikkejani, joita takulla varhaisteininä kuuntelin super hienosta puhelimesta, johon olin itse ne nauhoittanut youtubesta. Ah niitä kultaisia aikoja...

Paluu tulevaisuuteen

Niin vierähti viikko kaupungissa. Oli huojentavaa huomata, että sitä pärjää ihan hyvin itsekkin. Vaikka olihan minulla poikkeuksellisesti ylimääräinen käsipari koko viikon kylässä, nimittäin Mika oli pidemmillä lomilla ja hän oli sitten tosiaan apuna. Joitain asioita ei itse kerta kaikkiaan vielä uskalla tehdä, kuten suuremmat siivoushommat tai painavien asioiden siirtely/nostelu kuuluu näihin. Eli joissain asioissa on hyvä olla joku mukana tai sitten jättää sellaiset asiat tekemättä.

Portaiden kävely ylös ja alas on kyllä tähän asti ollut parasta jumppaa selälle. Edelleen teen päivittäin kerran tai kahdesti leikkauksen jälkeen saamieni ohjeiden mukaan jumppa liikkeitä. Koko ajan huomaa kuinka selkä tuntuu sietävän enemmän ja enemmän noita kyseenomaisia liikkeitä, Toki maltti on edelleen muistettava, ettei tulisi turhia takapakkeja otettu oman intoilun vuoksi. Kuntopyörää kokeilin muutamana päivänä parin minuutin ajan, se on vielä vähän liikaa eli se saa odottaa vielä tovin. Alku viikosta kävin myös kirpputorilla, sokkarilla ja muutamassa rättikaupassa katselemassa. Tuli siinä käveltyä enemmän ja vähemmän sen tunnin verran. Oli loppu päivänä ehkä vähän nuutunut olo, mutta parin ihanan kaverin seura piristi täydellisesti. Ehkä kuumalla pizzallakin oli osuus piristyneeseen oloon.

Myöskin suunnittelin tarkemmin lukusuunnitelmaani pääsykokeisiin, ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa lukeminen aivan tosissaan. Yhden kirjan olen kokonaan jo lukenut läpi ja kaksi olisi vielä jäljellä. Matikan ongelman ratkaisin lähtemällä takaisin koulunpenkille, josta saan sen kunnon avun siihen lukemiseen. Eipähän jää mitään epäselvyyksiä sen asian suhteen. Ilmottauduin myös kauppiksen verkko kurssille, joka vaikuttaa olevan aika hyvä. Sieltä saa sitten lisä apuja entisestään. Toki saa nyt nähdä kuinka tässä tulee käymään, mutta pläänit on jokaista tapahtuma sarjaa varten hiottu jo valmiiksi.