Pitkään hermoilin mikä on tuomio röntgenkuvien perusteella, jotka minulla oli mukana. Olisiko luutuminen käynnistynyt niin kuin pitää vai olisiko sielä jotain mennyt pieleen? Kaikenmaailman kauhukuvia kerkesin jo päässäni synnytellä, kunnes lopulta tuli vuoroni mennä lääkärin puheille.
Tohtori tuikkasi cd-levyn koneeseen ja syvässä hiljaisuudessa katsoi kuvia, jotka minun silmääni näytti aika pelottavilta. Kun hiljaisuutta oli jatkunut pari pitkää minuuttia, katsoi lääkäri minua ja totesi kaiken olevan niinkuin pitää.
Näin lyhykäisyydessään lääkäri sanoi, että kulma mihin selkä on alkanut vauhdilla luutumaan on juuri oikea. Selän liikkuvuus on erittäin hyvä, sillä eteen, taakse ja sivuille taivutukset onnistuivat hyvin ja selkään tuli kaunis kaari. Lihas jäykkyyttä on edelleen kohtalaisen paljon, mutta se on täysin normaalia.
Kun kysyin mitäs kaikkea sitä nyt voi käydä tekemään, vastaus yllätti todenteolla. Kaikki on sallittua, mutta "hyvän maun rajoissa" eli kaikki mikä ei tunnu liian pahalta selässä. Toki kaikkea ei voi varmasti vielä kuvitellakkaan tekevänsä eikä kaikkea voi kerralla lähteä tekemään. Eniten odotan sitä, että pääsen istumaan hevosen selkään, josta erikseen kysyin mitä mieltä hän on. Ja se on kuulemma ihan ok.
Jos kysytään, miltä nyt tuntuu, on siihen aika helppo vastata. Nimittäin helvetin hyvältä. En voisi olla iloisempi tähän kehitykseen, mikä on selän kanssa ollut. Kaikki on tapahtunut niin hyvällä vauhdilla ja juuri niin hyvin, kuin olin koskaan toivonut. Jopa paremmin mitä olin ikinä uskaltanut haaveilla. Tämän henkisen ja fyysisen kamppailun jälkeen koen olevani vahvempi kuin koskaan ennen joka saralla. En voi kuin hymyillä ja olla kiitollinen kaikesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti