Itsenäistymisen tie

Leikkauksesta on aikaa nyt kuukausi. En olisi leikkauksesta herättyäni uskonut, että jonain päivänä tulisin olemaan kivuton tai että voisin liikkua hyvinkin itsenäisesti näin pian. Silloin tilanne tuntui katastrofaalisen toivottomalta ja ankealta. Pakko myöntää, etten ollut itsekään valmistautunut sellaisiin koettelemuksiin, mitä oli suunnilleen ensimmäinen viikko. Monta asiaa oli niin vaikeaa ja hankalaa.
Nyt voin ilokseni sanoa tilanteen olevan erilainen. Olen onnellinen siitä, että aamulla herätessäni voin hieman venytellä ja nousta kivuttomasti istumaan ja suunnata kohti vessaa ilman apuvälineitä. WC-pöntön korokkeetkin heivattiin jo menemään, kun huomasin kykeneväni toimimaan ilman niitä. Ainoat apuvälineet mitä jäljellä enään on, ovat kyynärsauvat joita käytän vain kun lähden ihmisten ilmoille, jossa joudun kävelemään/seisomaan pidempään.

Viime viikolla kävin ensimmäistä kertaa saunassa. Oli aikamoinen luksus hetki päästä lämpimään saunaan. Tosin osasinkin odottaa, että selkä hieman ärsyyntyisi niinkuin siinä kävikin. Toisaalta luulen, että selkä ärsyyntyi nopeasta lämpötilan vaihtelusta sekä pitkästä istumisesta. Loppu viikosta ei ollutkaan enään mitään ongelmia koko asian kanssa.
Muutenkin parasta on tässä jatkuvassa kehittymisessä ollut se itsenäisyyden tunne mikä on hiljalleen palautunut. On lohduttavaa todeta etten kaksi viikkoa sitten voinut käydä ilman apua suihkussa kun taas nyt se sujuu ongelmitta. Näitä menneitä hetkiä leikatun selän kanssa kun pohtii, niin sitä huomaa kuinka paljon onkaan tullut jo edistyttyä. Ja se jos mikä piristää.

Viikonloppuna sain pitkästä aikaa alikersantti Paunosenkin käymään täällä. Kyllä kun ei kuukauteen ole päässyt toista näkemään, nin jälleen näkemisen riemu on suuri. Tosin nykyisessä tilassani ei kauheasti pääse mitään päiväkävelyjä tai uinti retkiä tai baari reissuja heittämään eli tyydyttiin elokuvien katseluun ja fifan mättämiseen. Laatuaikaahan se sekin on!