kenen kotona?

Vihdoin ja viimein ollaan suurin osa tavaroista saatu jotenkuten omille paikoille. Jotkut asiat ovat kerenneet tässä parin viikon aikana vaihtamaan paikkaa useampaankin kertaan ja jotain puuttuu edelleen. Makkariin pitäisi pimennysverhot hommata sekä yksi pieni hyllykkö. Uusi kissan raapimapuukin on vielä ostos listalla.
Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen siihen, miltä meillä näyttää, sillä se on meidän näköinen ja tuntuinen paikka, jota mielellään voi kodikseen kutsua. Vaikka asunto on pääosin minun sisustama, ollaan kuitenkin oltu aina suunnilleen samaa mieltä siitä, mikä näyttää kivalta ja mikä ei.

Kodistamme löytyviä yksityiskohtia, joista itse erityisesti pidän!

uusi koti

Yli vuoden vuoden muovimatto helvetin jälkeen, päästiin muuttamaan vihdoin ja viimein asuntoon, missä on laminaattilattia. Muutenkin asunto sattui olemaan aika helmi, sillä sijainti on parempi kuin aikaisemmin eli olemme nyt lähempänä palveluja ja oma työmatkanikin lyhentyi aavistuksen verran.
Hissittömän kerrostalon kolmannesta kerroksesta muuton tekeminen kolmen ihmisen voimin on yllättävän raskasta. Etenkin kuin itse olen se osapuoli, joka ei niitä kaikkein raskaimpia voi kantaa. Täällä uudessa osoitteessa meillä on onneksi hissi, mutta sellainen kohtuu vanhanaikainen pikkuhissi, jonne ei oikein mahtunut kuin muutama hassu laatikko aina kerralla, joten suuremmat tavarat ne piti tännekin roudata rappuja pitkin. Onneksi täälläkin vain kolmanteen kerrokseen.
Kissa otti muutto hommat yllättävän lungisti ja Mersu olikin meistä se, joka oli kaikkein väsynein.
Muutamat tavarat etsii vielä omaa paikkaansa ja ruokailuryhmäkin on vielä tuloillaan, joten hieman vaiheessa vielä ollaan, mutta kuitenkin jo ollaan ihan hyvin asettauduttu uuteen kotiin. Kuvia ajattelin ottaa, kunhan viimeisetkin tavarat ovat sijoillaan ja saatu vähän siistittyä paikkoja.

P.S Tiskivuorojen jakelukin saatiin loppumaan, kun täältä löytyy astianpesukone! Halleluja!

Karvaa vähän joka lähtöön

Mersu on oma kissani, ihan tuiki tavallinen maatiaiskolli Kerimäeltä. Pieni riiviö syntyi maaliskuun alussa 2017 eli on nyt hieman yli vuoden ikäinen ikiliikkuja. 

Mersu on kova poika tutkimaan ympäristöään ja onkin hyvin kiinnostunut yhdestä sun toisesta, hieman ehkä erikoisemmastakin asiasta. Omia lelujaan Mersu uittaa vesiastioissa ja sen jälkeen kanniskelee niitä märkiä leluja ympäri asuntoa. Lempileluja ovat ns. karvamadot eli jotain pitkulaisia höyhen viritelmiä tai jotain muuta todella karvaista ja kivaa. Ikean rotat on myös Mersun suosiossa.

Lola (Loikkanen) eli Tuulen-unelmien Toscana on vanhempieni labradorinnoutaja narttu, kuten nimestä ehkä voikin päätellä. Lola on syntynyt tammikuun 27 päivä 2011 eli on nyt 7 vuotias "titaanityttö".
Miksi titaanityttö? Lola kävi todella suuren leikkauksen läpi marraskuussa 2017, missä Lolan ristiside korvattiin ja korjattiin titaanilla. Leikkauksen jälkeen Lola olikin pidemmän aikaa ns. pylväshoidossa eli sisälläkin olessa koiraa pidettiin kiinni, ettei vaan pääse riehumaan vasta leikatun jalan kanssa.
Nyt Lola onkin kuntoutunut erinomaisesti jalkaleikkauksestaan, ja tilanne olisikin muuten niinkuin ei mitään, ellei riesana olisi nivelrikko. Mutta Lolaa ei moiset "vaivat" haittaa vaan menoa meinaisi riittää meidän muidenkin edestä ja toisinaan Lolaa saakin hieman toppuutella, ettei vauhti nouse liiaksi.





























Zappa eli SiruCats Zanipolo on tämä myöskin vanhempieni omistuksessa oleva kissa, rodultaan Bengali. Zappa onkin jo "vanhempi seniori" eli tulee heinäkuussa 11- vuotta! Tästä tehopapasta ei uskoisi, että ikä on hurahtanut jo ensimmäisen kympin yli. Zappa on todella leikkisä ikäisekseen ja vaikuttaa enemmän parin vuoden ikäiseltä pikku kollilta kuin vanhalta pierulta.
Zappa ei ole muiden kissojen kanssa oikein koskaan tullut toimeen, mutta Mersu on ensimmäinen tapaus, jonka se siedättää ja jonka kanssa se ihan oikeasti pystyy olemaan ja asumaan. Zappahan oli minunkin luonani hoidossa pidemmän pätkän, silloin kun Lola oli leikkauksessa ja siitä johtuvalla saikulla.

Kissamaista arkea

Millaista on arki kahden kissan kanssa? Voin sanoa kokemuksen syvällä rinta äänellä, että todella mielenkiintoista, antoisaa ja hermoja raastavaa.
Zappa oli minulla ja Mikalla muutaman kuukauden hoidossa, kun Lolalla oli iso jalkaleikkaus, minkä seurauksena riehuminen oli pidemmän aikaa kiellettyä. Äiti näkikin parhaaksi majoittaa Zapan meille siksi aikaa, ettei vaan pääse tapahtumaan mitään vahinkoja ja Lola saisi toipua leikkauksestaan rauhassa.

Lolalla oli siis mennyt takajalasta ristiside lähes poikki/poikki ja takajalkaan tuli titaania paikkomaan ristisidettä. En sen tarkemmin operaatiosta tiedä kuin sen, että olemme Loikkasen kanssa molemmat titaanityttöjä tällä hetkellä.

Mutta siis takaisin niihin kissoihin. Zappa muutti lauantaina takaisin ikoinniemeen, joten meillä ollaan nyt totuteltu arkeen yhden kissan voimin. Mitä itse olen huomannut tässä muutamassa päivässä, että yksi kissa pitää yllättävän vähän ääntä verrattuna kun niitä on kaksi, joista toinen on kaiken lisäksi bengali. Mersu on vihdoin saanut vakiopaikkansa minun sylistäni takaisin ja jakamattoman huomion. Eikä ruuastakaan tarvitse enään kilpailla. Meillä alkaakin laihdutus kuuri Mersun kanssa, sen verran on päässyt kissapoika keräämään ylipainoa Zapan vierailun aikana.
Ruokinta onkin kahden kissan kanssa tavallaan haasteellista. Toinen ei oikein meinaa syödä mitä tarjotaan ja tykkäisi silloin tällöin käydä närppimässä jotain nappuloita. Mutta toinen taas syö ihan kaikkea lähtien lattialle ropisseista popcornin muruista aina kananugetteihin. Ja jos nappulaa on kupissa, sitä voisi syödä koko ajan. Meillä onkin nyt Mersun ruoka pikkuhiljalleen vaihtumassa raaka-ruokaan, kunhan olen päättänyt millaista raakaa haluan sille syöttää ja selvittänyt kaikki muut mahdolliset lisät jne. On tämä kissa arki monipuolista.

Stressin stressi

Tulin tänään siihen tulokseen, että stressilläni on oma stressinsä. Kuinka päädyin tähän huimaan löydökseen?
Olen lukion jälkeen lähinnä tuhlannut energiaa etsiessäni sitä omaa alaa, jota haluaisin lähteä opiskelemaan. Eli kohdallani "lukio antaa 3 vuotta aikaa miettiä mitä haluaa tehdä", ei toiminut niinkuin oletin sen toimivan lukion aloittaessani. Kaiken sen haahuilun ja kokeilun jälkeen tajusin, että media-ala on se oma juttuni. Aloitin Varkaudessa koulun ja pääsin mahtavaan paikkaan työssäoppimaan, jossa suoritin yhteensä kahdeksan näyttöä noin alle kahteen kuukauteen.

Nyt suunnitelmissani on hakea useampaan eri kouluun opiskelemaan graafista suunnittelua. Ennakkotehtäviä on näin ollen paljon. Siis todella paljon. Tällä hetkellä työstän samanaikaisesti kahden eri koulun töitä ja töitä on yhteensä noin 15 kappaletta. Nämä pitäisi saada valmiiksi ennen helmikuun loppua, jolloin tulee kahden muun koulun ennakkotehtävät. Eli kiirettä pitää, sillä noin puolet on tällä hetkellä valmiina.
Mukaan mahtuu niin vesiväreillä lutraamista kuin kollaasin askartelua. Muutamat olen toteuttanut koneella, osoittaakseni hallitsevani useita eri tekniikoita. Hiilillä olen jotain koittanut tuhertaa, samoin kun tusseilla jotain saada paperille syntymään.
Ja tästä päästäänkin siihen stressin stressiin. Olen ihminen, joka hermoilee ja stressaa paljon, kuulemma monesti ihan turhaan. Näin monen välivuoden jälkeen, itselläni on kohtalaisen kovat paineet ja toki odotuksetkin, siitä jospa nyt olisi minun hetkeni saada koulupaikka. Stressi alkaa siis syntymään jo ajatuksestakin, mitä jos en saakkaan paikkaa. Miten jatkan sitten, kun olen nyt koulustakin valmistumassa? Mitä jos en saa Varkaudesta töitä? Mielessä liikkuu monta kysymystä, vaikken ole vielä edes hakenut kouluihin, saati postittanut ennakkotehtäviä.

Praha

Miniloma Prahassa päättyi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Saatiin Mikan kanssa vanhemmiltani joululahjaksi "mysteeri matka" ja nimensä mukaisesti mysteerinä matkan kohde säilyi aina lähtöportille saakka. Oliver oli mukana ja hän sitten tiesi tarkalleen minne mennään ja oli suunnitellutkin paljon meille ohjelmaa tuolle pika visiitin ajaksi.
Oltiin mukavassa hotellissa, ihan kivenheiton päässä Kaarlen sillasta eli todella lähellä kaikkea oikeastaan. Astronominen kello, Prahan linna ja vanha kaupunki nähtävyyksineen oli lähempänä kuin osasi kuvitella.
Viiden päivän reissun aikana tuli käveltyä yhteensä 101,174 askeleen verran ja kilometrejä kertyi huimat 70,25km eli paljon tuli käveltyä ja nähtyä samalla paikkoja.
Itselle Taidelukiossa kuvataidelinjalla opiskelleena reissun kohokohta taisi olla National Galleryn näyttely, jossa oli tarjolla Salvador Dalia, Alfons Muchaa sekä Andy Warholia.
Prahassa ruoka oli halpaa, etenkin jos malttoi kävellä hieman turisti alueiden ulkopuolelle. Me kävimme viimeisenä iltana syömässä Prahan TV-tornissa 66 metrin korkeudessa. Itse söin jänistä pekoniin käärittynä kvinoan kera sekä join maustettua vettä, hinnaksi aterialle tuli noin 22e. Eli sellaista oikeasti astetta hienompaa ravintolaruokaa sai aika edullisesti. Olut oli myös halpaa, mutta itse kun en sitä juo, niin en tästä halpuuden ilosta osannut nauttia.
Ostokset oli aika samoissa hinnoissa Prahassa kuin täälläkin. Toki meille sattui hyvä tuuri, kun oli alennus myynnit meneillään niin sattui ihan kelpo löytöjä matkaan.
Nähtävää olisi riittänyt vaikka millä mitalla ja osa jäikin niin sanotusti ensi kertaan. Itse kyllä pidin sen verta kyseisestä paikasta, että takuulla lähden joskus uudestaankin.

Poskiontelo punkteeraus

Tänään koin elämäni toistaiseksi kauheimman kipuelämyksen, poskiontelopunkteerauksen. Olin aikaisemmin lukenut paljon toimenpiteestä ja keskustellut kroonikkojen kanssa, jotka näissä enemmän joutuvat käymään. Suurin piirtein tiesinkin millainen on kyseinen toimenpide on sinne mennessäni, mutta en kyllä koskaan olisi osannut kuvitella millaiseen kipuiluun olin itseni laittanut.
Puudutuksen laitto oli ihan kamala. Lääkäri runnoi puudutus tikun sen verran napakasti, että kipu tuntui silmänpohjassa asti eikä varmaan kellään jäänyt käytävän puolella epäselväksi, ettei hyvältä tuntunut. Oikein hävettää näin jälkikäteen, millaisen huuto orkesterin sain aikaiseksi toimenpiteen aikana.
No puolituntia puudute sai vaikuttaa ja sen jälkeen olikin sitten neulan laitto. Puudute tikku pois nenästä ja neula tilalle. Olisipa se ollut niin helppoa. Pienen panikoinnin ja hyperventilaatioiden jälkeen neula saatiin survottua rustosta läpi kera ihastuttavan rutinan.
Sitten vasta se pahin alkoi. En juuri saanut muuta ohjeistusta kuin "käännä päätä alas päin" ja sitten sitä tavaraa alkoi valumaan. Suolaliuoksen kun lääkäri ampui sisään, oli se nimenomaan se kamalin kipu. Painetta kasaantui niin paljon noihin onteloihin, että luulin pääni räjähtävän. Sen verran tukossa ontelot taisi olla, ettei se liuos ihan ongelmitta sielä kulkenut. Kuulemma paljon saatiin pois, muttei se ihan oikeanlaiselta näyttänyt. Verta tuli paljon ja lääkäri sanoikin, ettei ihan nyt ole niin kuin pitäisi. Onneksi Mika oli mukana ja piti kädestä kiinni ja yritti lohduttaa sen itkun ja huudon keskellä. Pelottavaa oli, kun luulin tukehtuvani siihen liuokseen, kun lääkäri ei opastanut mitenkään hengittämisen kanssa, jolloin paniikissa sitten tein jotain mikä sai nesteet yms valumaan suoraan nieluun, mikä sai aikaan oksennut reaktion. Niin siisti ja mielyttävä operaatio ne sanoo...
Bakteeri viljelmä suoritetaan tässä seuraavaksi ja katsotaan kasvaako sielä jotain vai ei. Viikon välein pitäisi käydä punkteerauksessa, mutta en todellakaan lähde tuohon uudestaan, kun tästä ei mitään apua ole tuntunut vielä olevan. Toki vasta tänäänhän tämä tehtiin, mutta luulisi olon olevan edes vähän siedettävämpi. Polyyppia lääkäri epäilee, joka sitten olisi leikkauksella poistettava.
Mielummin oikeastaan toivon, että sielä olisi jokin leikkauksella lähtevä, kuin se vaihtoehto, että tämä olisinkin krooninen poskiontelotulehdus.

Onneksi tässä ennen seuraavaa lääkäri reissua on mysteeri matkan aika, eli maanantaina lähdetään Mikan ja Oliverin kanssa reissuun, mutta minne, sitä ei tiedetä kuin vasta lähtöportilla.

Opin tiellä

Syksyllä aloitin täällä Varkaudessa opiskelemaan media-alan perustutkintoa ja valmistuttuani minusta tulee mediapalvelujen toteuttaja (vanhalla nimikkeellä media-assistentti). Minun kohdallani, kun olen lukion käynyt, koulu kestää sen kaksi vuotta. Olen kuitenkin tässä koko syksyn ja alku talven pistänyt pökköä pesään ja olenkin tilanteessa, että valmistuminen on aivan kiven heiton päässä. Olin aluksi suunnitellut valmistumis ajankohdaksi kevättä eli toukokuuta. Kuitenkin olen edennyt nopeampaa vauhtia, kuin olisin osannut kuvitella. Työssäoppimispaikalla on tähän ollut kyllä hurjan suuri vaikutus. En olisi varmaan missään muualla onnistunut tekemään näyttöjä ja oppimaan erilaisia asioita kuin Varkauden kaupungilla. Kyllä kun sitten jonain päivänä tuolta lähden, on se oleva haikeaa, en ole monessa työpaikassa ollut, jota voisin yhtä lämpimästi suositella muille.

On tässä toki ollut alamäkeäkin, lähinnä oman terveyden kanssa. Nyt on tämä sairastelu mennyt siihen pisteeseen, että puhutaan todennäköisesti kroonisesta poskiontelo tulehduksesta tai sitten jonkin sortin polyypista/kystasta. Se selviää perjantaina, kun pääsen (lue pelon sekava joudun) poskiontelo punkteeraukseen. Hieman hermostuttaa kyseinen toimenpide, mutta olen saanut hyviä neuvoja ja vertaistukea ihmisiltä, joilla on samoja ongelmia ollut (kiitos facebook ryhmien!).

Viikko vielä, niin lähdetään Mikan ja Oliverin kanssa Mysteeri matkalle. Miksi mysteeri? Siksi, että minä tai Mika ei tiedetä yhtään minne ollaan menossa. Saatiin siis joululahjaksi äitiltä ja iskältä 5pv kestävä matka jonnekkin, minkä sijainti on meille mysteeri lentokentälle asti. Sen verran tiedetään siis, että kentälle mennään ja passi mukana. Oliver tietää ja velipoika onkin meille ns. matkaopas.

Mersusta otettiin jouluna tälläinen joulukorttikuva. Hieman on katti päässyt lihoamaan Zapan muutettu meille väliaikaisesti asumaan, Loikkasen paranneltea leikkauksesta. Huomaa myös, että on kameran vaihto edessä jossain vaiheessa. Alkaa tämä kaksi kertaa taikkarin käynyt, 8 vuotta vanha luottovehje olla tiensä päässä pikkuhiljaa.

Tapaus; Ikiflunssa

En harvemmin pidä liiallisesta avautumisesta omista asioistani, mutta nyt on pakko tehdä poikkeus.

Syyskuun 2016 alussa muutin pois kotoa Juvalle töiden (ja Mikan) perässä. Saatiin kiva yksiö yksityiseltä ja asuntoa oli vasta rempattu. Oli tiskikone ja pyykinpesukonekin valmiina.
Melkein pian muuton ja töiden aloittamisen jälkeen sairastuin flunssaan. Ihan normaalia, kävin työterveyshuollossa ja sain jotain rohtoja tautia vastaan ja muutaman saikkupäivän.
Aikaa kului ja flunssa jatkui joskus prempana ja joskus pahempana. Ajattelin edelleen asian johtuvan työstä kaupan kassalla, jossa kuitenkin joutuu olemaan jonkinverran ihmiskontaktissa, joten tauditkin tarttuisivat helpommin.
En muista kuka sitä rupesi puhumaan, kun mainitsi sisäilmamittauksesta. Kuitenkin kissalla jolla oli astma, sekin oli pahentunut. Joulukuun puolenvälin tienoilla tilattiin sisäilmamittaus ja sitten käytiin odottamaan tuloksia.

Tammikuun 2017 alussa kopsahti kirje laatikkoon. Asuttiin virallisesti homeasunnossa. Vuokra-antajalle soitimme välittömästi ja ilmoitimme löydöksestä. Ja silloin sitten selvisi se, että vuokra-antaja oli ollut tietoinen yläkerrassa sattuneesta vesivahingosta eikä täten ollut kauhean yllättyneen kuuloinen tuloksesta. Samalla sitten ilmoitimme etsivämme välittömästi uuden asunnon.
Puolessavälissä tammikuuta päästiin uuteen asuntoon, muttei se muutto ollut mitenkään helppo. Kaikki vaatteet ja muu tekstiili joka kesti pesulan lähti pikalähetyksenä pesuun ja sieltä suoraan uuteen asuntoon. Sänky, sohva, sohvapöytä, matot lähti samantien maatakiertävälle radalle.
Kaikki pelastettavat koki kloorikäsittelyn viilennetyssä asunnossa (ulkona -20°c pakkasta ja kaikki ikkunat auki). Osa meni siitä pilalle ja osa heitetiin pois kun ei edes viitsitty yrittää käydä pelastamaan. Yhteensä meiltä lähti varmaan 8 jätesäkillistä vaatteita, tekstiilejä ja muuta tavaraa roskiin.

No, minulla flunssa senkun jatkui ja jatkui. Ja nyt tänään eletään joulukuuta 2017 ja olen sairastanut on/off- flunssaa kohta yli vuoden. Kesäkuusta tähän päivään olen syönyt kaksi antibiottikuuria poskiontelotulehdukseen ja ollut 2 kertaa kuussa kuumeessa. Verikokeissa olen käynyt melkein kerran kuussa. Yksi EKGkin on otettu. Mutta tänään lääkärissä sain kuulla kaiken johtuvan siitä, että olen allerginen kissalle, josta minun tulisi hankkiutua eroon mahdollisimman pian. Kuulemma homeasunnosta nämä oireet ei enään voi johtua, koska olen muuttanut sieltä pois jo aikoja sitten.
Selväähän tämä minun mielestä on, mistä sairastelu johtuu.
Kun lehdissä kirjoitellaan aina silloin tällöin siitä, miten home asunto voi pilata elämän niin totta se on. Vakuutuksesta ei ole mitään hyötyä, se ei korvaa sentin senttiä. Todetaan vain, että tulipalokin olisi ollut parempi. Itsellä menee ihan "turhaa" rahaa jatkuviin lääkärikäynteihin, jotka ei ole tähän mennessä tuottanut mitään tulosta.
On fyysisesti ja henkisesti todella uuvuttavaa olla kokoajan sairaana. Mutta ehkä tämä vielä joskus ratkeaa johonkin suuntaan.

Toivon todella, että tähän ongelmaan, enkä puhu nyt vain itsestäni, vaan kaikista homeasuntojen uhreista, saataisiin joskus tulevaisuudessa jonkinlainen ratkaisu. Jokin vakuutus joka auttaisi edes vähän, tälläisen tilanteen sattuessa. Jokin sairausvakuutus, niille joille jää pitkäaikaisia tai jopa loppuelämän oireita.

Kotisirkka

Olen siis tosiaan työssäoppijana toukokuun loppuun saakka Varkauden kaupungilla markkinoinnissa ja viestinnässä. Eli näitä mediajuttuja siis. No tällähetkellä töissä meillä on menossa sellainen Idealeiri tapahtuma, jossa on vaikka sun mitä.
Tänään meillä sielä sattui olemaan Niittykummun maatila esittelemässä heinäsirkka tuotantoaan ja tuotteitaan eli kappas kappas, heinäsirkkoja. Ennakkoluulottomasti maistelin ja voisiko sanoa, että hurahdin välittömästi. Maku sirkoissa on jännä, sellainen kanan ja katkaravun yhdistelmä.
Siinä tämän esittelijän kanssa juttelin pitkät pätkät ja kiinnostus vain heräsi enemmän koko ajan. Kiintoisaa on mielestäni se, että kaksi heinäsirkkaa sisältää yhtäpaljon kalsiumia kuin lasillinen maitoa. Tietenkään unohtamatta sitä faktaa, kuinka proteiini pitoisia sirkat on.
Hiljaisehkon päivän tuloksena heinäsirkkoja jäi jonkinverran yli ja minä, minä sain loput puolikiloa pakaste sirkkoja kotiin vietäväksi!
Kotiin päästyä, sirkat oli kerennyt lähestulkoon sulamaan kokonaan eli pääsin suoraan valmistamaan niitä. Homma alkoi siis keittämisellä. Keittelin sirkkoja kiehuvassa vedessä about 15 min, jotta niistä lähti jokin aine pinnasta (en kuollaksenikaan muista mikä). Tämän jälkeen sirkoista valutetaan kaikki neste pois mikä nyt vain irtoaa. Itse kuumensin uunin 200 asteiseksi, jossa sirkkoja sitten leivinpaperilla paahdoin puolisen tuntia. Sirkoista tuli rapsakoita tällä tavalla.
Niihin olisi voinut lisätä jotain mausteita, mutta halusin pitää ne mahdollisimman neutraalina, sillä ajattelin itse kokeilla leipoa sirkkaleipää ja käyttää niitä muutenkin ruuanlaitossa, jolloin maku on kiva olla mahdollisimman neutraali ja "oikea".

Sirkat menossa uuniin paahtumaan! 

Heinäsirkat keittymässä.