maanantai 19. maaliskuuta 2018

Karvaa vähän joka lähtöön














Mersu on oma kissani, ihan tuiki tavallinen maatiaiskolli Kerimäeltä. Pieni riiviö syntyi maaliskuun alussa 2017 eli on nyt hieman yli vuoden ikäinen ikiliikkuja. 
Mersu on kova poika tutkimaan ympäristöään ja onkin hyvin kiinnostunut yhdestä sun toisesta, hieman ehkä erikoisemmastakin asiasta. Omia lelujaan Mersu uittaa vesiastioissa ja sen jälkeen kanniskelee niitä märkiä leluja ympäri asuntoa. Lempileluja ovat ns. karvamadot eli jotain pitkulaisia höyhen viritelmiä tai jotain muuta todella karvaista ja kivaa. Ikean rotat on myös Mersun suosiossa.
















Lola (Loikkanen) eli Tuulen-unelmien Toscana on vanhempieni labradorinnoutaja narttu, kuten nimestä ehkä voikin päätellä. Lola on syntynyt tammikuun 27 päivä 2011 eli on nyt 7 vuotias "titaanityttö".
Miksi titaanityttö? Lola kävi todella suuren leikkauksen läpi marraskuussa 2017, missä Lolan ristiside korvattiin ja korjattiin titaanilla. Leikkauksen jälkeen Lola olikin pidemmän aikaa ns. pylväshoidossa eli sisälläkin olessa koiraa pidettiin kiinni, ettei vaan pääse riehumaan vasta leikatun jalan kanssa.
Nyt Lola onkin kuntoutunut erinomaisesti jalkaleikkauksestaan, ja tilanne olisikin muuten niinkuin ei mitään, ellei riesana olisi nivelrikko. Mutta Lolaa ei moiset "vaivat" haittaa vaan menoa meinaisi riittää meidän muidenkin edestä ja toisinaan Lolaa saakin hieman toppuutella, ettei vauhti nouse liiaksi.





























Zappa eli SiruCats Zanipolo on tämä myöskin vanhempieni omistuksessa oleva kissa, rodultaan Bengali. Zappa onkin jo "vanhempi seniori" eli tulee heinäkuussa 11- vuotta! Tästä tehopapasta ei uskoisi, että ikä on hurahtanut jo ensimmäisen kympin yli. Zappa on todella leikkisä ikäisekseen ja vaikuttaa enemmän parin vuoden ikäiseltä pikku kollilta kuin vanhalta pierulta.
Zappa ei ole muiden kissojen kanssa oikein koskaan tullut toimeen, mutta Mersu on ensimmäinen tapaus, jonka se siedättää ja jonka kanssa se ihan oikeasti pystyy olemaan ja asumaan. Zappahan oli minunkin luonani hoidossa pidemmän pätkän, silloin kun Lola oli leikkauksessa ja siitä johtuvalla saikulla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

tie vie pohjoiseen

Monen monta vuotta olen halunnut lähteä käymään pohjoisessa suomessa. Tänä kesänä tälle haaveelle sattui vihdoin mahdollisuus ja Mikan kanss...